— Kello on vielä kahtakymmentä vailla yksitoista. Tahdotteko olla hyvä ja kertoa käynnistänne hänen puheillaan? Olisi hupaista kuulla, miten te osasitte huvittaa niin tottunutta ilveilyjen kirjoittajaa uudella ilveilyllä, joka oli parempi hänen omiaan.
— Tiedäthän, että minä viisi vuotta sitten sain armon tulla muun seurueen mukana esitellyksi herralle, kun la baronne de Fredricshamn, Haminan paronitar, sai kunnian ottaa vastaan le comte de Gottland'in, Gottlannin kreivin. Arvaathan, ettei niin vanhaa tuttavuutta käynyt kieltäminen; pääsin puheille, ja herra oli niin kohtelias, että hän ei ainoastaan tuntenut minua, mitä minun ei sovi epäilläkään, vaan vieläpä vakuutti minun näinä viitenä vuotena tulleen kymmenen vuotta nuoremmaksi ja kauniimmaksi, jota kainouteni vaatii minua kenties syystäkin epäilemään. Mitä arvelet siitä, hän suvaitsi muistaa, että minulla oli noilla suurilla päivällisillä ylläni, kuten muillakin naisilla, sininen hame, koska keisarinna kantoi Ruotsin sinistä nauhavyötä, ja hän vakuutti sen puvun sopineen minulle ihmeellisen hyvin. Luonnollisesti minä vastasin kohteliaisuuteen alamaisesti ihaillen Gottlannin kreivin mustaa ja tulipunaista teatteripukua, joka hänellä oli yllään samoilla päivällisillä ja jonka reunustana oli Perun timantteja, vaikka ne tietysti olivat velaksi otettuja Hampurista.
— Sehän on suurenmoista. Eipä voitaisi ajatella parempaa keskustelun aihetta tuollaiseksi hetkeksi.
— No niin, kun olin, pannen ruotsalaisen lainkuuliaisuuteni alttiiksi, antanut hänen huomata minulla vielä olevan hiukan ystävällisiä suhteita entiseen hallitsijattareeni…
— Mitä, rouvaseni, oletteko uskaltanut…?
— Teeskentelytaidon mestarin edessä täytyy aina olla niin vilpitön kuin mahdollista, koska sillä tavoin voidaan parhaiten sokaista hänen silmänsä. Herra kävi tarkkaavaksi ja minä sen huomattuani ilmaisin muutamia salaisia asioita, jotka minun muka oli käsketty toimittaa, kuten hänelle uskottelin. Minun tulee lisätä, että herralla luultavasti mon petit coucou'ni kautta oli vähän vihiä muutamista pienistä vehkeistä Savossa… Niin tosiaankin, toivon, että pieni käkösemme nyt kukkuu häkissä?
— Olkaa huoletta. Hän viettää aikaansa niin hupaisasti kuin paranevan on mahdollista sotilassairaalassa Anjalassa.
— Kaikki nuo uskottavat asiat saattoivat armollisen herran suosiollisesti kuulemaan minun uskottelujani. Minä huomautin hänelle salavihkaa, että jos hän tahtoisi uhrata Turkin, joka on lähinnä keisarinnan sydäntä, niin voitaisiin saada aikaan kunniakas rauha, vieläpä sen lisäksi apua Anjalanliiton paljastamiseksi ja rankaisemiseksi. Ja kun siinä ei näyttänyt olevan kylliksi, viittasin hieman mahdollisuuteen, että vielä Hamina ja Savonlinnakin saatettaisiin antaa rauhanteossa, jopa Tanskaakin kurittaa sen viimeisestä hyökkäyksestä, tietysti sillä ehdolla, että "perheliitto", josta kerran niin paljon puhuttiin, toteutuisi… Jos haluaa saada toisen uskomaan, täytyy olla todenmukainen.
— Ja se onnistui teille?
— Onnistui niin täydellisesti, että lähtö, joka oli aiottu huomiseksi, on varmasti siirretty ylihuomiseen, jotta vielä kerran pääsisin hänen puheilleen; silloin saan armon kuulla herran suullisen vastauksen, viedäkseni sen keisarinnalle. Se on suuresti huvittava rouvaa, kun hän saa sen kuulla.