Vieras pisti raivoissaan kätensä povitaskuun, mutta toinen ehti häntä ennen.
— Nuo vanhat temput saatte jättää sikseen; niitä ei käytetä täällä Suomessa — ja niin sanoen riisti Lithau häneltä kaksi pientä, taskuun kätkettyä pistoolia, laukaisi ne uuniin ja antoi ne sitten takaisin omistajalle. — Teette viisaasti, jos katsotte, missä ovi on, lisäsi hän, sillä te olette tottunut pääsemään ulos vapaalla kyydillä. Minä muistelen, että Homburgin portaat olivat hieman tämän talon portaita korkeammat.
— Minä olen Geldernin kauppahuoneen asiamies ja vien teiltä viimeisenkin kopeekan, huusi entinen kreivi vimmoissaan.
— Voitte säästää koko vaivanne, sillä paitsi sitä, että Danzigin todistus on väärä, saattaa paroni Littow koska tahansa näyttää kuitin, jossa Sigismund Littowin velka on siirretty kruunulle…
— Todisteita! Näyttäkää toteen!
— Kyllä, kun oikeus sitä tahtoo. Herra paronin luvalla annan minä teille aikaa kymmenen minuuttia poistua Linnaisten alueelta. Jos viivytte minuuttiakaan kauemmin, otetaan teiltä danzigilainen paperinne ja viedään asianomaiseen paikkaan tarkastettavaksi…
Entinen kreivi livahti sukkelasti käpälämäkeen. Mutta vanha Holming, joka luultavasti oli kuunnellut oven takana ja näki miehen jo toistamiseen saavan lähteä pikemmin kiireesti kuin kohteliaasti, ei voinut olla tekemättä pientä koiran kuria. Lumi oli suojaa, ja renkipojat olivat juuri lumisilla.
— Hopearaha sille, ken antaa tuolle herralle aimo pallon selkään! kuiskasi Holming lähimpänä seisoville.
Heille ei tarvinnut sanoa sitä kahdesti, lumipalloja alkoi lennellä kuin rakeita katkeroituneen pakolaisen ympärillä.
— Se hänelle siitä, että hän tekeytyi kreiviksi. Niinkuin me emme tietäisi, minkä näköinen kreivi on! mumisi ylimysmielinen vanha palvelija suutuksissaan säädyn arvon loukkaamisesta.