Paroni Littow puristi arkkitehdin kättä.
— Te olette paljastanut konnan ja huojentanut kunniallisen miehen sydämen, sanoi hän. Mutta kuittia, josta puhuitte, ei ole olemassa.
— On, herra paroni!
— Mahdotonta. Minä olen etsinyt sitä kaksikymmentä vuotta.
— Se on tammikaapissa Viheriässä kamarissa.
— Kuinka? Te olette … toisin sanoen, joku on avannut tammikaapin? Minä koetin turhaan avata sitä, ja kun minä vanhasta kalustokirjasta tiesin, että siinä oli ainoastaan isoisäni kivennäiskokoelmia, annoin sen olla sinään.
— Siinä on myöskin tärkeitä papereita ja niiden joukossa kaivattu kuitti, laillisesti oikeaksi todistettuna. Saatatte olla huoletta Sigismund Littowin velasta, jos Geldernin kauppahuone näkisi hyväksi pitkittää vaatimuksiaan.
15. JAROMIR BOROTININ LINNASSA.
— Suvaitseeko arkkitehti lähteä kanssani Viheriään kamariin, niin murratan heti kaapin auki, sanoi eversti paroni Littow nuorelle vieraalleen.
Lithau seurasi häntä. Kartanon seppä otti mukaansa tarpeelliset aseet, ja kun oli turhaan koetettu kaikenlaisia avaimia ja tiirikoita, käskettiin hänen käyttää väkivaltaa.