— Pelkääkö neiti ajaa minun kanssani?
— Enpä juuri … en ollenkaan; mutta katsokaa, kuinka kipinöitä vielä lentelee Syrjänkoskelta!
— Pysyttelemme aivan everstin perässä. Silloinhan neidillä on oikea suojelijansa aina lähellä.
— Minä surkuttelen, että arkkitehti menetti naisensa ja hyötyi niin vähän vaihdosta.
— Luulenpa tuskin kummankaan meistä, Triste-Rubanin tai minun, katuvan kauppaamme. Me kiistelimme melkein koko ajan, kun ajoimme yhdessä.
— Tosiaanko — kuka uskaltaisi kiistellä arkkitehdin kanssa?
— Olenko minä sitten niin peloittavan näköinen?
— Eipä juuri. Mutta hieman ankaran. Mistä kiistelitte sitten?
— Valko- ja tummaverisistä. Minä sanoin hänelle, että sen, jota minä olen rakastava, tulee olla vaaleaverinen.
— Hän on sentään hyvä tyttö, tuo Triste-Ruban, vaikka mekin kiistelemme toisinaan. Mutta silloinkin vain säännöttömistä verbeistä, joita en voi koskaan saada päähäni. Ja sitten on minulla niin hirveän monta vikaa, ja hän on niin hirveän täydellinen.