Mutta kuinka Ringa oli saattanut käsittää väärin Syrjänkoskelta palatessa lausutut sanat? Eikö tuossa lapsellisessa sielussa vielä ollut sijaa millekään muulle tunteelle kuin sisaren, tyttären rakkaudelle? Eikö hän arkana, pelästyen kaikkoisi pois, jos tietäisi, että nuorukainen rakastaa juuri häntä? Se ajatus synnytti uudelleen epäilyksen ja levottomuuden yksinäisen uneksijan sieluun.
Hänen mieltään alkoi uudestaan ahdistaa. Hänestä tuntui siinä puoliunessa ollessaan, kuin olisi hänen vuoteensa ääressä viipyvä valkoinen olento muuttunut, käynyt kammottavan näköiseksi ja katsellut häntä hirvein, kylmin silmäyksin.
Vasten tahtoaan hän avasi silmänsä. Huone oli himmeästi valaistu, vaikkei voinut nähdä, mistä päin, ja hänen edessään vuoteen vieressä, missä Ringa vain muutama hetki takaperin oli istunut, siinä istui nyt Viheriän kamarin kummitus — sama tuhkanharmaa, kalpea haamu, joka oli kumartunut häntä kohti, kun hän ensi yönä Linnaisissa ollessaan oli nukahtanut kirjoituspöydän ääreen asessori von Littowin kuuluisassa työhuoneessa.
Lithau tunsi jäsenissään jääkylmän väristyksen. Mutta hän rohkaisi mielensä ja nousi äkkiä istualleen aikoen tällä kertaa estää haamua pakenemasta. Mutta se ei liikahtanut. Hän istui niin lähellä sitä, että hän taaskin, kuten edellisellä kerralla, selvästi tunsi sen kylmät hengähdykset.
— Kaarle Littow, Szistovon sukua — sanoi haamu vitkaan ja hiljaa, mutta aivan selvästi — Jumala kaikkivaltias, joka kostaa isäin pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, on tuonut sinut Linnaisiin.
— Kuka olet? kysyi arkkitehti koettaen torjua pelkoa, joka oli saada hänet valtoihinsa.
— Kaarle Littow, Szistovon sukua — jatkoi haamu vastaamatta hänen kysymykseensä — jos lähdet tänään, on kolmannentoista Littowin varjo vainoava sinua kaikkialla minne kulkenetkin, ja pyytävä sinulta haudan rauhaa.
— Kuka olet?
— Kaarle Littow, Szistovon sukua, älä lähde tänään Linnaisista! Pyydä, mitä haluat, ja se annetaan sinulle ennen päivän koittoa.
— Kiusaaja, minä tahdon tietää, kuka olet! huudahti arkkitehti päättävästi ja ojensi kätensä tarttuakseen haamuun.