— Minulla oli onni tutustua Annaan hänen tätinsä luona, mutta minulla ei ole mitään syytä tehdä numeroa sellaisesta sattumasta, jota en minä ole etsinyt, eikä Anna neiti ehkä uneksikaan…
— Dame, jopa nyt jotakin! Jättäkää moiset temput hovineuvoksettarelle. Minulla on syytä luulla teidän rakastuneen toisiinne, ja tottahan arkkitehti itse sen paremmin tietää. Ystäväni, älkää perustako liian paljon nuoruudenmieltymykseen. Anna on Littow, ja minun esimerkkini todistavat, että meidän suvullamme on ennakkoluuloja…
— Toivoakseni ei neiti Anna ole kieltävä minulta sisaren ystävyyttä, jos Ringa neiti katsoo minun ansaitsevan enempääkin…
Eversti saattoi vaivoin salata hämmästystään. Hän katsoi kelloaan. Se oli kuusi. Hän soitti ja käski tuoda kahvia. Palvelija ilmoitti kapteeni Winterloon kysyvän, koska paroni saattaa ottaa vastaan.
— Sano hänelle, että arkkitehti on luonani … mutta pyydä häntä tulemaan sisään!
Palvelija meni.
— Ringa on vielä lapsi, jatkoi eversti tyytymättömänä. Hänen kuusitoista vuottansa vastaavat vain muitten neljäätoista.
— En minäkään ole kolmeakymmentä enempää. Minä saatan odottaa.
— Hm … saamme nähdä. Ehkä hän on joskus ymmärtävä teitä. Mutta jos joku olisi vielä eilen sanonut minulle, että minun tyttäreni olisivat niin helppoja à prendre, ottaa … Attendez, odottakaas. Te saatte Winterloosta kilpakosijan…
— Sitä en usko.