Kapteeni astui sisään tavattoman puhtaaksi ajeltuna ja suittuna, vaikkei vielä ollut päiväkään. Kun oli puheltu ilmasta ja kapteeni jonkin verran ylpeänä odottanut (kuten hän itsekseen arveli), että Lithaulla "olisi ollut kyllin älyä mennä tiehensä", menetti hän malttinsa ja alkoi aivan äkkiä:

— Nyt minä tulin kosimaan!

Eversti katsahti arkkitehtiin, ja katse merkitsi melkein samaa kuin: johan minä sanoin!

— Niin, jatkoi kapteeni, nyt minä tulin kosimaan, ja koska tätä herraa näyttää huvittavan kuuleminen, niin sama minusta. Kuulkaas nyt, hyvä herra Lithau, lempo vieköön, sysäsinpä kuin sysäsinkin herran satulasta, mutta siihen saa herra tyytyä; älkäämme sen asian tähden huoliko ruveta riitelemään. Kulunee pitkä aika, ennenkuin herra toisen kerran pääsee ajelemaan erään naisen kanssa, mutta jos se vastoin luuloa tapahtuisi, niin pyydän, ettei herra puhuisi hänelle mitään tyhmyyksiä — ymmärrättekö, herra?

— Jos niin vähässä voin olla teille avuksi, niin varsin mielelläni.

— Serkku Winterloo — sanoi eversti suuttuneena — minä luulen, ettemme minä eikä tyttäreni ole vielä antaneet serkulle oikeutta puhua sillä tavoin.

— Tuhat tulimmaista, appivaari, onko asia niin? No, se ei, hitto vieköön, ollut minun tarkoitukseni. Kuulkaahan nyt, minä tahtoisin niin saakelin mielelläni tehdä teille, appivaari, mieliksi ja ottaa serkku Ringan; niin menenpä niinkin pitkälle, että olen monta viikkoa ollut turkasesti pikiintyneenä tyttöön, mutta eihän sellainen päiväperhonen sovi minulle, appivaari! Eikö hän ole pitkän aikaa tehnyt pilaa minusta kuin lintu kuvasta? Enkä minä, totta totisesti, anna kenenkään ilvehtiä kustannuksellani, pantiinpa minut mihin rekeen hyvänsä. Appivaarin täytyy antaa anteeksi — minä en p—u vie voi ottaa häntä! Kas niin, nyt se on sanottu.

— Kuka on pyytänytkään serkkua ottamaan hänet? Dame, jopa nyt jotakin! En minä eikä tyttäreni, luullakseni.

— Antakaa anteeksi, armollinen setä, niin aivan kuuro ja sokea ei Winterloo ole. Mutta olkoon nyt sinänsä. Setä kai löytää jonkun hyväsukuisen vävyn … ja armollinen äitini saa tyytyä osaansa. Minä tulen juuri hänen luotansa, puhuin hänen vielä vuoteessa ollessaan, jottei hän olisi saanut nostaa jyräkkää koko talossa; sillä tiesinhän, ettei siitä pääsisi ilman tihutusta. Mutta Adelaide on vanhaa sukua Picardiesta. Hänen esi-isänsä ovat taistelleet Gottfrid Bouillonin johdolla; minä luulen, perhana vieköön, että he ovat valloittaneet sekä Troian että Jerusalemin.

— Tarkoittaako serkku neiti Triste-Rubania? kysyi eversti vähän kummastuneena.