— Hän uneksii, kuiskasi Anna hämmästyksissään.
Olento pani kätensä ristiin, ja hänen katseensa näytti melkein sammuvan.
— Herra, sanoi hän, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan, sillä kirous on poistunut suvustamme, kuolleet saavat levon haudoissaan, eikä lasten tarvitse kärsiä isäinsä pahojen tekojen tähden. Minä sanon sinulle, Kaarle Littow, Szistovon sukua, ota morsiamesi!
Niin sanoen hän ojensi siunaten kätensä molempia nuoria kohti ja poistui sitten hiljaisin, kuulumattomin askelin jättäen kaikki hämmästyksiinsä.
Anna ja Ringa syleilivät toisiaan.
— Kuka on tuo olento, joka voi lukea salattuja asioita? kysyi Lithau kummituksen hävittyä.
— Hän on isämme yhdeksänkymmenen ikäinen kuuro täti, Jaakko von
Littowin tytär, Justina täti.
25. WINTERLOO, KAARLE SZISTOVO-LITTOW JA VIHERIÄ KAMARI.
— Nyt on maailman loppu tulossa, ei nyt enää pidetä mitään arvossa, valitti hovineuvoksetar Winterloo pojalleen Eusebiukselle sen merkillisen päivän jälkeisenä aamuna, jolloin kahdet kihlaukset julkaistiin Linnaisissa. — Lithau nai Littowin, ja Winterloo, äidin puolelta Ahlekors, nai Triste-Rubanin! Kuka olisi sellaista kuullut minun nuorena ollessani? Yksin aatelisetkin muuttuvat jakobiineiksi!
— Sitä ei voi p—kaan enää auttaa, armollinen äiti, vastasi kapteeni hyväntahtoisesti.