— Tekö siinä olettekin, rouvaseni? sanoi hän ranskaksi, jolla kielellä häntä oli lapsuudesta pitäen opetettu ja pakotettu puhuttelemaan äitipuoltaan. — Minä luulin teitä Venäjän lipuksi.
— Voilà mon petit coucou! kas siinähän on käköseni! huudahti rouva Croneld iloisesti ja ollen olevinaan huomaamatta Lennartin viittausta hänen väreihinsä, samalla ojentaen kätensä suudeltavaksi.
Lennart oli poika ja ymmärsi tarkoituksen. Häntä oli aina suututtanut tuo petit coucou'ksi, pikku käköseksi nimittäminen. Hän tahtoi näyttää pikku käkösen nyt olevan täysihöyhenisen.
— Suokaa anteeksi, rouva, sanoi hän, maa käy sotaa, ja minulla on kunnia olla sotilas. Ennenkuin suutelen kättänne, täytyy minun saada tietää, onko se ruotsalainen vai venäläinen.
— Ahaa — vastasi rouva Croneld — on venytty puoli tuumaa pitemmäksi! On saatu käytöstapa ja façon de parler, puhetapa, joka sopisi vaikka vänrikille! Mon petit coucou on oppinut kukkumaan.
— Rouva, minulla on kunnia palvella Ruotsin kuninkaallista majesteettia, ja minun täytyy toistaa kysymykseni, jatkoi nuorukainen pelästymättä.
— Mutta, Lennart kultani, jos olet oppinut semmoisia tapoja Viaporissa, niin pelkään sinun tarvitsevan vielä kauan käydä koulua. Mitä tämä on? Pitkän aikaa poissa oltuasi palaat sinä kotiin, äitisi on ihastuksissaan nähdessään sinut, hän tarjoo kätensä suudeltavaksesi, ja sinä kysyt, onko hänen kätensä ruotsalainen vai venäläinen. Täytyykö minun siis lähettää sinut tanssikouluun oppimaan tavallista kohteliaisuutta? Sinun tulisi tietää, että minun asemassani oleva ihminen ei ole sinun suhteesi ruotsalainen eikä venäläinen; hän on ensiksikin äitisi ja toiseksi nainen.
— Minä olen osoittava kaikkea teille tulevaa kunnioitusta — jatkoi nuori kersantti punehtuen läksytyksestä — kun vain ensin saatte minut vakuutetuksi siitä, etten sillä riko velvollisuuttani, mikä minulla sotilaana ja kuninkaan alamaisena on.
— Encore, yhäkö vielä? Minkälaisia sanoja! Millainen valtiomiehen tapainen käytös! Tiedätkö, ystäväiseni, sinun ikäisenäsi pitäisin paljon tärkeämpänä osata sitoa kaulaliinani virheettömästi, tanssia hyvin ja ääntää ranskaa vähän paremmin kuin valtiotiedon tutkimista. Enfin, lyhyesti … jos suvaitset … anna käsivartesi! Aion lähteä vähän järvelle, ja me saatamme sitten jatkaa hauskaa keskusteluamme valtioasioista.
— Käsivarteni on teidän käytettävänänne, jos suvaitsette palata kartanoon. Minä pyydän, älkää menkö tänään järvelle! Luultavasti tulee ukkonen, kenties myrskykin. Ettekö tunne, miten ilma on painostavaa?