— Miten sinä olet tullut suureksi! Ja miten koreaksi! huudahti hän lapsellisesti ihmetellen ja silmäillen mielihyvällä nuorta jääkäriä kiireestä kantapäähän.
— Ja miten sinä olet tullut pitkäksi! Ja miten sinä olet kaunistunut sen jälkeen, kun viimeksi soutelimme Puruvedellä! vastasi Lennart yhtä avomielisesti ja laskeutui maahan hevosen selästä. — Muistatko, sanoin aina, että sinusta tulee Otavan kaunein tähti.
Vastauksessa oli kenties jotakin, joka muistutti nuorelle tytölle, etteivät he olleet enää aivan samanlaisia lapsia kuin ennen ollessaan yksissä iloissa ja vaaroissa järven sinilaineilla, sillä hän veti kätensä pois nuorukaisen kädestä ja kysyi vähän hämillään, mihin toinen oli matkalla.
— Ja sitäkö kysyy Betta Otavan veräjällä? Minä aion ensin katsoa, oletko unohtanut minut, ja sitten on minun puhuttava muutama sana isällesi.
— Ei, Jumalan tähden, ei nyt! Sinä olet jo nytkin liian lähellä; minä rukoilen sinua, ratsasta pois täältä, muuten saattavat nähdä ikkunoista sinut.
— Ja miksi pelkäisin, vaikka minut nähtäisiinkin?
— Vihreitä on täällä.
— Mutta eilenhän oli harmaita.
— Ja minä sanon sinulle, että tänään on täällä vihreitä. Huomenna on kenties taas harmaita tai sinisiä.[10] Eihän meillä milloinkaan tiedä, ken on vihollinen, ken ystävä. Isä on kaikkien ystävä ja kestitsee heitä kaikkia.
— Miten on mahdollista, että vihollisjoukko on voinut tunkeutua meidän vartijaimme välitse? Hastfehr ja Ramsay ovat sitäpaitsi miehittäneet kaikki venäläisestä Suomesta tulevat tiet.