— Tyhjä kukkaro ja hännätön koira! — huokasi Pilkka-Tukka.
— Mene ostamaan minulle naula, niin saat ottaa muutaman lehden kaupanpäällisiksi. Mutta pyydä jotakin lehtien kääreeksi; Turkki saa viedä ne isäukkoni rengeille.
Jääkäri meni. Sillä välin lisääntyi lisääntymistään joukko ja melu vääpeli Norbergin ympärillä. Huutajat olivat voitolla, mutta onneksi olivat mielipiteet vielä hajaantuneina. Muutamat ehdottivat, että pitäisi panna kiväärit kasaan, jättää liput ja lähteä kukin kotiinsa. Toiset katsoivat sitä häpeälliseksi ja tahtoivat mennä everstin luo pyytämään, että koko prikaati vetäytyisi takaisin Ruotsin alueelle. Sillä aikaa kun näistä ehdotuksista pauhattiin ja kiisteltiin, palasi Pilkka-Tukka ostettuine tupakkoineen, jotka oli kääritty paperiin.
— Tahdotko pitää minun puoltani? kuiskasi Lennart nähtyään käärepaperin olevan oikeaa lajia.
— Olkoon menneeksi! sanoi jääkäri. Yhdellä myllynkivellä ei tee mitään, mutta kaksi jauhaa leipää kuninkaan eväspussiin.
Lennart lähestyi varovaisesti katosta ja tarttui aivan odottamatta tupakkakauppiasta kaulukseen.
— Sinä käyt salakauppaa! huudahti hän tahallaan niin kovaa, että ympärillä seisojat kuulivat.
Tupakka-Matti naurahti mielessään nuoren herran puuhalle. Hän oli sen seitsemän kertaa ennenkin joutunut pinteeseen salakaupasta, mutta aina hän oli päässyt eheänä ahdingosta. Miehellä, joka hankki tupakanlehtiä koko tienoolle, oli mahtavia ystäviä ja puolustajia kaikkialla ja etenkin armeijassa.
— Jollakinhan köyhän täytyy elää, vastasi hän.
— Ja jossakin hänen täytyy kuolla, sanoi Lennart. Esimerkiksi nuorassa.