— Pyydän tarkastuttamaan hänet, virkkoi kersantti.

— Vahti, tarkasta mies!

Käskyä toteltiin, ja vangin povesta, paidan ja rinnan välistä löydettiin melkoinen tukku samanlaisia rakkaita kirjoituksia ystäviltä rajan toiselta puolen.

Nyt joutui Tupakka-Matti pahempaan pulaan kuin milloinkaan ennen, sillä hän oli aina onnellisesti selvinnyt. Turhaan hän vannoi ja vakuutti, ettei ollenkaan tiennyt paperien sisällyksestä. Turhaan hän etsi silmillään niitä kaikkia puolustajia, jotka äsken niin innokkaasti olivat vaatineet hänen vapauttamistaan. Everstin ankara katse pakotti kaikki vaikenemaan. Yksin vääpeli Norbergkin oli hiipinyt tiehensä.

— Hyvät herrat — sanoi Stedingk upseereille — olemme vihollisen maassa, ja rikos on varoitukseksi rangaistava. Sotaoikeus kokoontuu heti; tunnin kuluessa täytettäköön sen tuomio. Ja te, pojat — näin kolme paljastettua säilää ja kaksi viritettyä kivääriä. Asia tutkitaan ja syylliset rangaistaan. Ettekö häpeä, Savon miehet, kääntää aseitanne toisianne vastaan vihollisen ollessa silmäinne edessä! Myöskin on minulle kerrottu täällä olevan kuiskuttajia, jotka yllyttävät teitä jättämään lippunne. Ja kuitenkin on kuningas uskonut teille tehtäväksi ensimmäisinä kaikista hänen sotajoukoistaan mennä vihollista vastaan, suojella valtakunnan rajaa ja valloittaa takaisin puolet Savoa, joka on otettu meiltä saman pelkuruuden tähden, mitä petturit nyt tahtovat tyrkyttää teille. Mitä, pojat? Tahdotteko vielä kerran astuskella kotiin sauva kädessä vihollisen armosta niinkuin kuusiviidettä vuotta sitten, ja sen lisäksi ehkä vielä menettää loput maastanne? Kuningas on lähettänyt teidät ensimmäisinä tuleen sentähden, että hän piti teitä urhoollisimpina miehinään, ja te toivotte hänen pitävän teitä mitä kelvottomimpina nahjuksina! Jos täällä on ainoatakaan miestä, joka tahtoo palata sellaisen häpeän tahraamana, niin astukoon hän esiin. Hän saa esteettä poistua; me emme tahdo palvella kurjien raukkojen seurassa; mutta häneltä riisutaan sotilaspuku, jota hän on häväissyt, ja koiran tavoin ajetaan hänet urhoollisten miesten riveistä.

Rivit seisoivat suorina. Ei kukaan hiiskahtanut.

— Se — jatkoi eversti — ken tahtoo uhrata elämänsä ja verensä kuninkaan ja maan puolesta rehellisen soturin tavoin, tehköön kiväärillään kunniaa ja huutakoon: eläköön kuningas!

— Eläköön kuningas! kaikui joka riviltä, ja jokainen poikkeuksetta teki kunniaa.

— Minä kiitän teitä, pojat; sitä odotinkin teiltä. Kivääri olalle!
Oikeaan! Mars!

— Jumala varjelkoon herra everstiä! kuului taas riveistä.