— Jumalan tähden, teidän majesteettinne, sammalsi nuorukainen, antakaa minun puhua, kun vielä voin. Välskäri sanoi minun huomenna hourailevan. Henkeni on niin vähäarvoinen … se on kuninkaani…
— No hyvä, kelpo Croneld, virkkoi Kustaa III liikutettuna — puhu, jos jaksat. Ehkä kaitselmus suo sinulle monta vuotta palvellaksesi kuningasta ja isänmaata. Et tiedä, miten minua ilahduttaa, kun tällaisena aikana tapaan nuorukaisessa sen uskollisuuden ja rakkauden, jota minun täytyy kaivata niin monessa täysin kehittyneessä miehessä.
Kuningas käski ympärillä-olijain siirtyä kauemmaksi ja jäi yksin haavoitetun vuoteen ääreen. Lennart kertoi nyt matalalla äänellä ja katkonaisin lausein, mutta kuitenkin selvästi ja varmasti, rajalla vallitsevasta mielentilasta ja kaikista niistä keinoista, joilla lakkaamatta koetettiin viekoitella kansaa ja samalla armeijaa. Hän ei salannut, että nuo yritykset olivat muutamissa paikoin onnistuneetkin ja että asema oli tavattoman vaarallinen ja vaati voimakkaita toimia; hän luuli kuitenkin voivansa vakuuttaa, että sotamies ja kansa olivat pohjaltaan rehellisiä ja valmiit uhraamaan kaikki, jos heitä vain kohdeltaisiin oikealla tavalla, eivätkä ollenkaan suostuvaiset Sprengtportenin tuumiin, erottamaan maata Ruotsista.
Kuningas kuunteli häntä miettiväisenä ja teki silloin tällöin jonkin kysymyksen. Ihmeekseen Lennart huomasi hänen erikoisesti luottavan paroni Hastfehriin.
— Älkää uskoko häntä! huudahti nuorukainen avomielisesti, tarkemmin sanojaan punnitsematta. — Hastfehr pitää salaisia kokouksia vihollisen kanssa ja kaupittelee velvollisuuksiaan.
— Mitä nyt, poika! Etkö häpeä panetella uskollisimpia palvelijoitani? Kiitä onneasi, että olet haavoitettu; minä saattaisin muuten vaatia todisteita, eikä niitä ole.
Mitään vastaamatta ojensi Lennart hänelle emintimänsä kirjeen, josta hän oli repinyt pois allekirjoituksen. Kuningas luki sen tarkkaavaisesti, huomasi sen naisen kirjoittamaksi ja kysyi nimeä.
— Minä pyydän armoa … se on minun salaisuuteni, vastasi Lennart.
— Mutta jos vaadin, että sanot sen?
— Silloin saattaa teidän majesteettinne ottaa henkeni, mutta ei saada minua puhumaan.