— Uni on jalaton mies ja haukottelija on huono työntekijä. Hyvästi, kersantti.
— Odotas… Etkö ottaisi pistoolejani?
Turkki katseli halveksien sieviä taskupistooleja, näyttäen tukevaa, ryhmyistä katajasauvaansa. Kädessä tuo ase, jonka pelättävää vaikutusta hän itse oli usein saanut koettaa, lähti hän vielä samana iltana matkaan.
Päiviä kului; Turkkia ei kuulunut. Sillä välin enenivät huhut enenemistään, tapaukset saivat yhä nopeamman vauhdin, ja valtiovaunut vierivät yhä kiireisemmin ammottavaa syvyyttä kohden. Lennart sai kuulla erään lähettilään Anjalasta olleen Korkeakoskella tiedustelemassa, tahtooko suomalainen sotamies puolustaa kuningastaan, jos hänet aiottaisiin ottaa kiinni. Samalla kertaa oli toinen epäiltävä mieshenkilö ottanut tarkan selon sotajoukkojen asemasta ja siitä voimasta, mikä voitiin asettaa ylimenopaikkoihin Kymin virralle. Viimeksimainittu asioitsija ei saattanut olla kukaan muu kuin Tupakka-Matti. Nuo huolettavat tiedot aiheuttivat sen, että Lennart Croneld, ennenkuin hän ilmoittautui terveeksi, matkusti veljensä Detlofin luokse, joka silloin oleskeli Anjalan leirissä.
14. ANJALA.
Anjala on vanha säteritila, sen melkoisen lahjoitusalueen päässä, jonka Kaarle IX antoi Henrik Wreden perillisille kiitollisuuden osoitukseksi siitä, että tuo urhea aatelismies lainasi hänelle hevosensa Kerkholman taistelussa vuonna 1605 ja pelasti siten kuninkaan hengen uhraamalla oman henkensä. Anjala oli tuon kuuluisan suvun hallussa aina vuoteen 1837, jolloin se myytiin kreivi Creutzille, joka taas myi sen 1842 Suomen valtiolle; valtiosäätyjä kysymättä lahjoitettiin se sukukartanona kenraalikuvernöörille, ruhtinas Menshikowille. Tila sijaitsee mitä ihanimmalla paikalla, länsipuolella Kymessä olevaa Anjalan koskea, joka on Suomen väkevävirtaisimpia putouksia. Kartanossa, joka monen muun merkillisyytensä ohessa oli 1820-luvun alussa myöskin kuuluisa hirvittävistä kummitteluistaan, on meidän aikoinamme vain toisinaan kesäisin asustanut sen harmaapäinen omistaja, levähtäen siellä valtiollisista toimistaan. Somatekoinen, kaksinkertainen puurakennus silmäilee niin hymyilevänä yli kosken, havumetsän ja viljavien vainioiden kuin ei olisi tuhkanharmaa haamu koskaan hiipinyt sen saleissa, ei kyyneleinen silmä koskaan katsonut sen ikkunoista eikä synkkä petos koskaan sen komeiden, vuosisataisten kuusien suojissa kuiskaillut kukistuvista kruunuista ja hajoavista valtakunnista.
Kun Kymi vuonna 1788 oli rajajokena, oli silloinen kolminkertainen kivirakennus Ruotsin puolella rajaa, ja sen kautta, että pääarmeijan leiri oli siirretty sinne, oli siis ensimmäinen välirauhan saamiseksi sovittu ehto täytetty, nimittäin vetäytyminen keisarinnan maalta takaisin omalle puolelle. Telttarivit olivat puiden alla mäellä kosken luona, tykit oli asetettu virran äyräälle vallitsemaan vastakkaista venäläistä rantaa, vartijoiden kiväärejä välkähti sieltä täältä metsän reunasta, nahkapoikia harjoiteltiin lähimmällä niityllä, käskyläisiä tuli ja meni, ja pääskyset lentelivät nuolennopeina kuohuvain virranpyörteiden yläpuolella sieppaamassa siinä viljalti leijailevia kultasiipisiä sudenkorentoja. Kaikki näytti Lennart Croneldista ensi silmäyksellä vilkkaalta, hymyilevältä, toivehikkaalta ja miehekkäältä, kun hän kauniina kesäiltana kurjilla kyytirattailla saapui Anjalan kartanoon.
Ja kuitenkin hänestä tuntui niinkuin olisi jo ensimmäisen vahtimiehen katseessa ollut jotakin synkkää ja masentunutta, ja samanlaista alakuloisuutta näkyi melkein kaikkien vastaantulijoidenkin kasvoissa. Sotamiehet kivääreitään kirkastaessaan, kuormanajajat korjatessaan vaunujaan, jopa kenraalin kokkikin, joka valkoinen esiliina edessä tuli portaille torumaan kyökkipoikaa, kun hän ei ollut kylliksi kiireesti huuhtonut pinaattia, kaikki näyttivät huolestunein ilmein odottavan ukkosta. Vain muuan nuori luutnantti, joka luultavasti oli äskettäin urakassa ostanut virkansa isänsä rahoilla, tuli huolettomana vihellellen pihan poikki pyssy olalla, väijyäkseen jotakin heinäsorsaa, joka oli liian varomattomasti lähennyt ampumamatkan päähän rannasta kosken alapuolella.
Lennart kysyi uusmaalaisten pataljoonassa palvelevaa kapteeni Croneldia. Hänelle osoitettiin mäellä olevaa telttaa. Lennart nousi rattailta, maksoi kyytimiehelle ja meni jalkaisin etsimään veljeään.
— Kas vain! — huudahti kapteeni Detlof ihastuneena, sillä veljesten väli oli jokseenkin hyvä muuten, paitsi valtiollisissa asioissa — tervetultua Pluton valtakunnasta! Kuinka jaksetaan manalassa? Hyvin, toivoakseni, vaikka Tuoni saaneekin tässä sodassa pitkän nenän. Minua ilahduttaa saada nähdä sinua, rakas Lennart, kun olet luullakseni saanut kylläksesi kasakoista. Tulitpa juuri paraiksi lähteäksesi kanssani vähäiseen kokoukseen, jossa keskustellaan päivän kysymyksistä. Kuningas voi toivoakseni hyvin? Aiomme kohta saada osaksemme armon käydä kunniatervehdyksellä hänen luonaan kuulemassa, saivatko Kustaa II:sen Aadolfin varustukset mitään naarmuja viime kahakasta.