— No niin, Yrjö, johtuupa mieleeni jotakin. Onko sinulla puhtaat paperit Anjalan asiassa?
— Minut koroitettiin aivan äskettäin, vastasi luutnantti vältellen.
— Hyvä, uskomme siis, että täällä on selvää se, mikä muilla tahoilla on sumuista. Niinpä sanon sinulle, että jos marsseillasi tapaat kapteeni Mörkin, niin kannusta hevostasi äläkä katsahda taaksesi. Älä mene puolta penikulmaa lähemmäksi sitä miestä. Asialla on omat syynsä.
— Onko hän ollut sekaantuneena Anjalan juttuun.
— Ehkä, ehkä ei. Se on hengenrikos, selvittä todistuksitta. Nimismies Kallio on vaanimassa, ja täytyy varoa lausumasta mitään; luullakseni hän ei ole löytänyt mitään; mutta en minä antaisi nälkäistä hevoskoniakaan Yöjärven talosta. Milloinka palaat?
— Jo tänä iltana. Palvelukseni vaatii minua joutumaan Loviisaan.
— Huomenna on sunnuntai. Etkö tahdo kuulla meidän uutta pappiamme, Yrjö? Hän osaa opettaa niin nuorille kuin vanhoillekin kaksi hyödyllistä asiaa: pelkäämään Jumalaa ja kunnioittamaan kuningasta.
— Teidän sitä ei enää tarvitse oppia, isä Tuomas. Minä olen koulupoika. Jumala suokoon, että tietäisin, mitä varten minä elän.
— Sinun iässäsi on ihminen kuin heinäsirkka, Yrjö. Mutta ei ole aina kesää metsäisillä rinteillä. Tulee koota syksyksi hyvä omatunto ja rehellinen elämäntyö. Sinä olet sotilas, minä talonpoika. Sinä panet aidat minä kylvän pellon. Pane maan ympäri luja aita, että peltomies saa rauhassa kylvää!