— Rakenteliko sulkuja puroon?
— Ja läiskytteli vettä ylöskäärityin paidanhihoin. Silloin tulee isä sinne ja näkee punaisen merkin pojan oikeassa käsivarressa.
— Punaisen merkinkö oikean kyynärpään alapuolella?
— Mahdollista kyllä; ei mikään ole tavallisempaa kuin moiset ihopilkut; minä kerron toiste, mitenkä ne syntyvät. Kapteeni oli kerran joutunut riitaan Sundhagenin kanssa joissakin naamiaisissa ennen pojan syntymistä; tietysti mustasukkaisuudesta. Miekat olivat paljastuneet, Sundhagen saanut naarmun käsivarteensa, ja naiset olivat sitoneet sen. Voitpa arvata, miten kapteeni hurjistui, kun hän näki verisen naarmun pojan käsivarressa. Ellei Rebekka olisi sattumalta ollut puutarhassa, ei poika olisi päässyt elävänä purosta.
— Ja Rebekan onnistui silloin saada kapteeni taipumaan, niin että hän lähetti pojan pois kaljupäisen miehen kanssa?
— Aivan oikein, vanhan Ramströmin kanssa. Kuka sen on sinulle sanonut!
— Jatkakaa! kuiskasi Yrjö melkein kuulumattomasti.
— Sinä olet kalpea, poikaseni, olet ratsastanut liian tuimasti ja valvonut kuin huuhkaja. No niin, kertoakseni edelleen, signora joutui aivan suunniltaan, kun hän kuuli pojan pois viedyksi, kirosi kauniin äänensä, joka hänelle ensin oli hankkinut hirmuvaltiaan rakkauden, ja rukoili raivoissaan, että hänen tyttärensä tulisi mykäksi, päästäkseen kerran kokemasta samaa kuin hänen äitinsä. Verna oli jo silloin puhunut muutamia sanoja, mutta hän sairastui sitten isoonrokkoon, menetti kuulonsa ja lakkasi puhumasta.
Yrjö oli vaiti. Yksi ainoa kyynel vierähti hänen silmänsä kätköistä salaa lattialle.
— Siitä päivästä asti — tohtori jatkoi — oli viimeinenkin onnen pilkahdus kadonnut tuosta onnettomasta talosta. Jonkin ajan kuluttua sai kapteeni kuulla tai muuten kuvitteli mielessään Sundhagenin näyttäytyneen Yöjärven tienoilla. Eräänä syysyönä, kun mustasukkainen mies tapansa mukaan vartioi ase kädessä talon edustalla — hän ei enää koskaan nukkunut öisin — hän näki viittaan kääriytyneen olennon hiipivän puutarhan lehdettömien pensasten takana. Hän luuli tuntevansa sen Sundhageniksi…