Sitä ei voitu häneltä kieltää. Mutta sen sijaan, että hän, niinkuin ympärillä seisovat odottivat, olisi heti osoittanut maanmiehelleen viimeisen palveluksen, hankki hän talonpoikaisrattaat ja vei haudasta saamansa saaliin kylätietä syrjäiseen metsätorppaan Valkealaan, penikulman päähän taistelukentältä. Välskäri Bäck ja torvensoittaja seurasivat velvollisuutensa mukaisesti kornettia.
— Nyt — sanoi Jaakko jurosti nauraen, kun kuollut oli pantu vuoteelle ja torpparin vaimo oli huolellisesti pessyt ruumiin puhtaaksi — nyt olemme pettäneet ryssät. He olivat haudata hänet, ja kas, nyt he eivät edes saa viedä häntä vankinaan Viipuriin! Hän on heille liian viisas, hän on pettänyt heidät kuin mies, tuo kunnon poika.
— Mitä tarkoitatte, kornetti? kysyi välskäri, alkaen luulla, että hänen kumppaninsa oli surun ja ponnistuksen johdosta menettänyt järkensä.
— Mitäkö minä tarkoitan? Minä tarkoitan, että Yrjö tahallaan tekeytyi kuolleeksi, pettääkseen vihollisen.
— Sitä minä epäilen, sanoi välskäri säälivästi.
— Kylläpä kuuluu, hyvä Bäck, miten vähän te tunnette Yrjö Rosia. Hän oli seitsemän- tai kahdeksanvuotias poikanulikka, kun hän kerran sai osakseen sen harvinaisen ilon, että pääsi Salmelan kanssa nuotalle Pyhäjärvelle. Tiellä hän sai lasipalasen paljaaseen jalkaansa, mutta luuletteko hänen palanneen kotiin? Ei, puolen päivää hän astui lasipala jalassa, eikä antanut sitä kenenkään huomata, jottei häntä olisi lähetetty pois kotiin. Se poika sietää jotakin; ei hän kuollut ole, hän on vain olevinaan kuollut. Mutta jopa on aika sitoa hänen haavansa.
— Se on tuskin tarpeen. Eiväthän ne vuodakaan enää.
— Mitä te sanotte, Bäck? Eivätkö vuoda? Sepä kummallista; täytyyhän niiden vuotaa. Tutkikaamme tarkemmin. Sapelinhaava vasemmassa käsivarressa. Se on joutava naarmu. Painetinpistos vasemmassa olkapäässä. Se on luiskahtanut syrjään olkaimesta. Ei kissakaan kuolisi moisesta piirrosta. Ei, hän luulee vielä olevansa vihollisen kynsissä ja on olevinaan kuollut. Mutta miksi hän oli niin verinen, kun pää ja rinta ovat ihan vahingoittumattomat?
— Veri on juossut tuosta vasemmasta korvasta. Hän on saanut kuolettavan iskun jostakin tylsästä aseesta, luultavasti pyssynperästä. Aivot ovat musertuneet, kaikki on lopussa.
— Menkää metsään pyssynperinenne! tiuskasi kornetti kiivastuen ja kuitenkin vavisten. — Paitsi pientä korvanjuuressa olevaa naarmua, ei päässä ole haavan merkkiäkään. Luuletteko puhaltamalla saatavan kuoliaaksi niin ripeätä poikaa? Minä olen nähnyt hänen putoavan kahdentoista jalan korkeudelta kivikkoon, ja neljännestunnin kuluttua hän jo lateli koreuksia neitoselle.