— Pyydän anteeksi, ei vähintäkään… Koska kapteeni on kuollut, aion minä lähteä jälleen palvelukseen. Ehkä olen vähän liian vanha kuljettamaan lippulaivaa, mutta meillähän on nyt sota, minä kyllä osaan järjestää taistelulinjan… Ehrensvärdillä olisi vähän oppimista minulta … ei sovi tuhmasti kääntää pitkää sivua kahtakymmentä vastaan niinkuin Ruotsinsalmessa… Jospa minä olisin saanut ampua Nassaun prinssiä pitkin laivaa ja sitten vallata sen… Mutta se kyllä korjataan…. Tervetuloa ensi kerralla rekattiin! Tohtori, me osoitamme teille kunniaa!… Ja sitten täysin purjein vihollista vastaan … tyrskyjä tuolla edessä … kanuunat kuntoon … hyökkäysmerkki…
Viimeisiä sanoja tuskin kuului. Merimies, joka oli hurjasti elämöinyt elämän merellä, vaipui uneen, josta hän oli heräävä vasta toisella rannalla. Hänen viimeiset ajatuksensa olivat palanneet hänen ammattiinsa.
— Olipa tuossa vanhassa rentustelijassa kuitenkin kipinä rohkeutta, tohtori Ekströmer ajatteli pois lähtiessään..
20. AACHENIN RUUSUTARHASSA.
Meidän ei ole sallittu edelleen seurata kuningas Kustaa III:ta sodan vaihteleville harharetkille vuonna 1790 — ei ottaa osaa taistelevien sotajoukkojen lakkaamattomiin yrityksiin, kun ne koettivat syöstä toinen toistaan Kymenjokeen — ei Viipurinlahdessa tapahtuneeseen varomattomuuteen ja urotyöhön — ei Ruotsinsalmen toiseen meritaisteluun, joka kääntyi voitoksi Ruotsin laivastolle — eikä edes Värälän rauhaankaan, joka päätti voittelun Ruotsin voittamatta tai menettämättä maata, mutta levittäen asekunnian loistoa, joka paransi monta haavaa ja peitti monta erehdystä. Jättiläismäinen Venäjän kotka ei ollut ilman odottamatonta ponnistusta saanut torjutuksi luotaan laihtunutta Ruotsin leijonaa, joka oli vielä kerran uskaltanut käydä sen saaliin kimppuun. Leijona huomasi saaneensa hieman naarmuja ja käpäliään pakottavan; mutta iloiten ja kummastuneena se näki vielä voivansa voittaa. Molemmat taistelijat ehtivät silloin kääntää katseensa paljon suurempaan ja peloittavampaan paloon, joka leimusi lounaan puolella ja uhkasi liekkeihinsä kietoa koko Euroopan. Vallaton poika Ranska, jonka itsevaltiaat olivat tähän asti toivoneet saavansa pidetyksi kurissa kohtuullisilla löylytyksillä, alkoi käyttäytyä kuin aika mies, joka itse hallitsee omaa taloansa, pyrkiipä vielä puhdistelemaan muittenkin taloja. Jo ennen sodan loppua Kustaa ja Katariina ajattelivat liiton mahdollisuutta.
Ei ollut vielä täyttä kahta vuotta kulunut viimeksi kuvailluista tapahtumista, kun kesällä 1791 tapaamme muutamia kertomuksemme tunnettuja henkilöitä siihen aikaan hyvin suositussa kylpypaikassa Aachenissa. Tuo kaupunki, jossa Kaarle Suuri syntyi ja jossa hänen hautansakin on, oli viime aikoina tullut kuuluisaksi rikinpitoisista lähteistään, mutta oli samalla saksalaisen ja hollantilaisen kukkaviljelyksen keskus. Ei missään, ellei ehkä Leidenissä ja Amsterdamissa, ollut tavattavana suurempaa ja komeampaa tulppaani- ja liljakokoelmaa; ei missään, ellei Persiassa tai Provencessa, rikkaampaa ja ihanampaa ruusujen paljoutta. Suuri kasvitieteellinen puutarha oli kuin oikea kukkakaupunki; se oli jaettu tarkasti erotettuihin kortteleihin ja esikaupunkeihin, joissa suosituimmat kukkasuvut yksinvaltiaina hallitsivat kukin aluettaan. Missä hyvänsä kuljettiin noiden hurmaavien kukkakuningaskuntien välillä, tuli vastaan voimakas, melkein huumaava tuoksu — olisipa sanottu kansallisuus, jos kansallisuuksien aika jo olisi ollut silloin tullut — lähimpien valtakuntien asukkaista. Ainoastaan tulppaanit ja kuusi vuotta sitä ennen Eurooppaan tuodut daaliat olivat koreina ja tyhminä siitä omituiset, että ne eivät kyenneet henkimään elämänsä tarkoitusta ympäröivään kesäilmaan.
Oli keveitten pilvien viilentämä heinäkuun päivä, noin kello kahdeksan ajoissa aamulla. Ratsuväenupseeri, jolla oli yllä Aachenissa tuntematon univormu, lähestyi ruusujen valtakuntaa taluttaen käsivarresta nuorta naista. He tulivat kylpemästä ja istahtivat sievälle, vihreäksi maalatulle penkille käytävän viereen. Nuori nainen sanoi saattajalleen:
— Täällä minä tahtoisin asua.
— Niin, miksi ei? vastasi upseeri leikillisesti. — On kaksi keinoa. Me joko muutamme Yöjärven tänne tai tämän kukkatarhan Yöjärvelle. Mutta asukaamme täällä aina heinäkuussa.
— Onko täällä lunta talvella?