— Se tapahtui kapteenin käskystä, vastasi Ramström vitkastellen. Pikku
Yrjö se oli, hänen oma poikansa. Olkaa niin armollinen ja kysykää
Rebekalta, hän se minulle pojan antoi.
— Vai niin? Ja mitä tuli sitten pojasta? Tiedättekö mitään hänestä?
— Mitäpä minä tietäisin? Luultavasti kunnon kristityt ihmiset korjasivat hänet.
— Siinäkö on kaikki, mitä tiedätte? — Ja tohtori näytti siltä kuin olisi ollut ryhtymäisillään sahaamaan jalkaa.
— Toisin sanoen, minä en tiedä mitään … minä luulen…
— Mitä luulette? — Jalkasaha oli jo täydessä työssä.
— Minä luulen, että armollinen herra luutnantti on pikku Yrjö.
— Sanokaa, että tiedätte sen, taikka minä lähetän hakemaan nimismies
Kalliota! — Sahasta näytti jo tippuvan verta.
— Niin, kyllä minä sen tiedän, puhkui hovimestari.
— Hyvä, siinä on ensimmäinen koukku. Huomatkaa nyt tarkoin, Ramström, että tämä luutnantti — pyydän anteeksi, ratsumestari Ros — on sama henkilö kuin kapteeni Mörkin pikku poika Yrjö! Jos asia tulee oikeuteen, täytyy teidän valalla vahvistaa sananne.