— Kelpo keittiö, armollinen rouva, on lääkintätaidon ensi sääntöjä.
— No niin, tiedättehän, että on monenlaisia multasieniä, puolikypsiä, kypsiä ja liian kypsiä. Te tietysti pidätte puolikypsistä tehtyä piirakkaa parempana kuin liian kypsistä tehtyä?
— Sallitteko? — Ja tohtori otti panoksen nuuskaa kultarasiastaan, jonka hän oli saanut Kustaa III:lta. — Kypsiä, mutta fraiche'eja niiden pitää olla … tsih! Nyt aivastin sen vakuudeksi.
— Älkäämme puhuko enää siitä. Minua huvittaa tämän nuorukaisen suojeleminen. Hän on rakastettava ja (hiljaisella äänellä) hänestä voi olla meille hyötyäkin. Tiedättehän, Platen vehkeilee, Siegroth vehkeilee, kaikki riippuu sodan uhkapelistä. Me tarvitsemme nuorta miestä, jolla on sekä älyä että sydäntä ja joka voi mennä tuleen meidän edestämme. Hän ei saa olla sukulaisuussuhteissa minkään vanhan perheen kanssa, vaan hänen täytyy olla nousukas, jonka on meitä kiittäminen kaikesta. Tohtori … minä luotan teihin. Minä olen ajatellut Cecileä… Mutta puhettamme kuunnellaan. (Ääneen.) Olette oikeassa, minusta on gavotti parempi kuin menuetti … varsinkin kun ollaan nuoria. Luutnantti Ros!
Nuori luutnantti jätti velvollisuutensa tuntevana sadannen-ensimmäisen lemmittynsä ja lähestyi kumartaen kaikkivaltiasta hallitsijatarta.
— Tohtori Ekströmer ja minä olemme tulleet erimielisiksi hyvin syvällisestä ja vakavasta asiasta eilisten tanssiaisten johdosta. Tahdotteko olla hyvä ja ratkaista meidän riitamme?
— Liian suuri kunnia minulle, teidän armonne! Olen koettava parastani.
— Me väittelimme lääkintätaidosta. Ankara tohtori sanoi minun voivan tulla toimeen ilman hänen neuvojaan ainoastaan sillä ehdolla, että lakkaan tanssimasta. Ja minä vastasin, ettei moinen taito, joka kieltää tanssimasta, voi olla muuta kuin inhoittavaa puoskaroimista. Mitä sanotte siitä, hyvä luutnantti?
— Johtuu mieleeni pieni komparuno, mutta ilmoitan jo edeltäkäsin, etten minä ole sen tekijä.
— Antakaa kuulua!