— Hiljaa! Ei koskaan pidä luvata enempää kuin mahdollisesti jollakin tavoin saattaa toivoa voivansa pitää. Hyväksyttekö ehdotukseni? Muuten saa hansikkaan kilpaveljenne, joka sen paremmin ansaitseekin, koska hän on vuodattanut verta sitä valloittaessaan.
— Enpä ollenkaan ansaitsisi kaikkea hyvyyttä, jota te, armollinen rouva, osoitatte poloiselle sotilaalle, ellen ihastuneena suostuisi ehdotukseenne ja ottaisi vastaan sitä kunniaa, että pääsen teidän armonne ritariksi. Valitettavasti on hyvin vähän toivoa löytää meidän metsistämme lumottuja linnoja; mutta jos se huvittaa teidän armoanne, niin saanhan koettaa onneani.
— Päätetty siis. Tohtori Ekströmer on todistajana. Au revoir, tuleva
Pyhä Yrjänä-ritarini!
— Jääkää hyvästi, teidän armonne! Jääkää hyvästi, herra tohtori!
Nuorukainen lähti suudeltuaan kenraalitarta kädelle ja syvään kumarrettuaan, ja miettiväisenä katseli hänen suojelijattarensa hänen poistumistaan. Sitten vaativat muut vieraat hetkiseksi hänen seuraansa, kunnes tohtori Ekströmer otti hattunsa ja virkkoi leikillisesti:
— Te, armollinen rouva, olette sfinski, kun annatte ihailijanne arvattavaksi ratkaisemattomia arvoituksia.
— Ratkaisemattomia arvoituksiako? Mitä sillä tarkoitatte?
— Uusi ritarinne ei voi koskaan täyttää lupaustaan. Se on vastoin luonnon järjestystä.
— Kolmen viikon uskollisuusko? Ja te, joka sanotte tuon olevan vastoin luonnon järjestystä, te tahdotte, että naisraukan pitäisi panna koko elämänsä onni niin huonon kortin varaan!
— Minä olen poikamies, armollinen rouva!