— Kuningas tarkoittaa aikeillaan ainoastaan Suomenmaan parasta, ja minullahan ei saata olla muita aikomuksia kuin kuninkaalla. Kertokaa minulle mieluummin jotakin näistä rannikoista ja kansasta, jonka keskelle myrsky on meidät heittänyt. Te luullakseni tunnette olot täällä?
— Hiukan sentään, kunnianarvoinen isä, koskapa olen näillä tienoin syntynyt, ja siitä saattaa olla hyötyä teille, vaikka vaarallista se on minun kaulalleni. Kyllähän maa mukiin menee, ja on siinä sekä vettä että mallasta juoda kuivan kulkun. Kansa näissä rantamaissa on talttunut ja malttunut herrain palveluksessa, mutta osaa se muristakin, jos sille kalikkaa näyttää. Kelpo ratsumiehiä saatte täältä pestata, äkeää väkeä, mutta jos hevoskauppoihin käytte, niin katsokaa vain, etteivät petkuta teitä. Jos ei ole pattia, niin on kupulatauti. Parasta on, kun ostatte varsan ja opetatte sen itse. Herraskartanoita täällä on tarpeeksi, ja viisitoista vuotta takaperin merkitsi se samaa kuin että kuninkaan puoluelaisia oli tarpeeksi, mutta nyt on toinen puol käynyt haarniskaan ja sotisopaan herttuan sikiöiden puolesta. Raaseporin Sten herra oli ennen vanhaan tuima mies…
— Leijonhufvudien sukuhan oli ennen meidän puolellamme?
— Ennen, niin. Raasepori on rasvainen pala; muurit siellä on paksut ja härät turkasen lihavia. Sten herralla on nyt toisia toimia; hän ei juuri muuta ajattele kuin Tammisaaren kaupungin tullia ja pitää sen puolta, jolta hän saa rauhassa ruoskia talonpoikiaan.
— Eikö täällä ole ensinkään muita pappeja kuin niitä, jotka ovat joutuneet Lutherin harhaopin saastutukseen?
— Pappejako? Hui, hai! Juhana kuninkaan aikana oli meillä pappeja, jotka osasivat tehdä ristinmerkin alttarin edessä ja puhua asianmukaisella kunnioituksella Neitsyt Mariasta ja pyhistä miehistä. Tunsin minä nuorena miehenä Olavi mestarin, joka saattoi ripittää kunnon sotamiestä kolme kertaa puolesta markasta ja antaa hänelle synninpäästön siitä, että ripitettävä oli halkonut jommoisenkin joukon harhauskoisia pääkalloja. Mutta toisinpa nyt ukset ulvahtelevat Upsalan plakaatin jälkeen, ja kellä uskon meiningit toisin päin käyvät, se saa rukousnauhaansa näpelehtää housuntaskussa. Turun vanha Eerik piispa ei uskalla hiiskua sanaakaan liturgiasta, ja lieneekö Naantalin luostarista enää sukkapuikkojakaan jäljellä… Mutta, nytpä johtuu mieleeni jotakin. Kerrotaanhan, että Tammisaareen on viime vuosina tullut kirkkoherraksi muuan oppinut herra, Sigfrid mestari.[2] Hän ei suinkaan liene Kaarlo herttuan herttaisimpia ystäviä, koska hänen oppineet jäsenensä ovat olleet ojennettuina piinapenkissäkin herttuan käskystä, ja sanotaanpa sitä paitsi Sigfrid mestarin harrastavan tähdistäennustamista. Älköön minun jalkani jalustimeen käykö, ellei siinä miehessä syki katolilainen sydän luterilaisen messupaidan alla!
— Sepä hyvä. Sigfrid mestari saa asettaa horoskooppimme. Te tiedätte, miten meidän on menetteleminen. Minä olen Wittenhergistä lääketieteen tohtori, jolla on suuriruhtinaan passi ja joka hakee palvelusta Ruotsin sotaväessä. Tulkkini on hevoskauppias.
— Ymmärrän. Te parannatte kerettiläisiä, minä hevosia. Teillä on reseptit piilossa tuon ruskean nutun alla. Mutta olkaa varuillanne: työtä saatte ja kovaa. Kun Jumala loi ensimmäisen suomalaisen, niin hän otti siihen tarpeeseen härän pään ja karhun kämmenet. Onko teillä amulettia, joka suojelee noidan töiltä?
— Jos te, Iivari, pelkäätte, niin annan teille palasen pyhän Henrikin luuta: se suojelee sekä miekalta että noituudelta. Ja ylipäänsä minä luotan teihin, urhoollinen Iivari! Hupsupa olisittekin, jos hylkäisitte kuukausipalkan, sata Unkarin kultarahaa, ja kuninkaan tallimestarin viran, puhumattakaan sielunne autuudesta. Niin, niin, Iivari, onpa teissä ollut hurjaa poikaa nuoruuden päivinä; nuo luterilaiset ne lähettävät teidät ensinnä hirteen ja sitten … kyllä tiedätte minne. Meidän kirkkomme yksistään voi antaa teille synninpäästön.
— No ihan niin, kunnianarvoinen isä. Niinhän minäkin itsekseni arvelen, kun teidän kultaiset kolikkonne joskus hyppysiäni polttavat. Iivari, sanon minä, Pärttylinpoika! On tässä moni muu parempikin mies pitänyt Sigismund kuninkaan puolta, ja vaikka minä mieluummin ratsastaisin lippukunnan eturivissä herttuan sikiöitä vastaan kuin näin varkain hiivin maahan, niin pitäähän minun ottaa lukuun ja laskuihin se, että pyhät miehet ja naiset ovat meidän puolellamme. Äitini oli nuoruudessaan nunnanopissa Naantalissa, mutta silloin oli siellä asiat jo niin ja näin, joten muori vainaja pyörähti ympäri ja otti hunnun sijaan isäni. Kyllähän eukko katui sitä sittemmin ja näki unissaan pyhän Birgitta rouvan, joka hänelle puhui ja sanoi: tulkoon pojastasi pappi! Mutta katsokaas, kunnianarvoinen isä, se oli vastoin luontoani se, ja senpä vuoksi minä näin omalla tavallani palvelen pyhiä miehiä ja naisia. Jos se on päin mäntyyn, niin te saatte vastata siitä, mutta menetelkää varovasti tässä maassa, kun valtaan pääsette! Nurin päin on minulla olot ja elot ja nurin päin kilpi myös. Jumala paratkoon, mutta veri, nähkääs, on aina vettä sakeampaa.