— Minä suojelen häntä.
— Mies tappaa hänet…
— Poika, ellet nyt juokse, tapahtuu tässä murha. Tahdotko tapella hullua vastaan?
Nämä nopeat sanat vaihdettiin raivoisan kapteenin yhä hurjemmin ahdistellessa. Yrjö tajusi ystävänsä olevan oikeassa, peräytyi taistellen parvekkeen ovelle, syöksähti äkkiä siitä ulos ja hyppäsi reippaalla ponnahduksella alas puutarhan ruusujen keskelle, tällä kerralla kuitenkaan saamatta mitään vahinkoa.
Kapteeni jäi parvekkeelle. Hän oli menettänyt kaiken malttinsa, hampaat kiristyivät vastakkain, käsi puristi suonenvedontapaisesti miekan kahvaa.
— Pääsikö hän vielä kerran käsistäni! hän ärjäisi ja katsoa tuijotti pakenevaa nuorukaista.
Tohtori yritti lähteä rauhoittamaan mieletöntä, mutta Rebekka pidätti häntä.
— Älkää sanoko mitään; te vain saatte hänet pahemmaksi. Katsokaa ennemmin tuota lasta; minä ymmärrän paremmin kapteenia. Tiesinhän kyllä, että hän taas saisi tuon kohtauksensa. Mutta niin hurjana minä en ole häntä pitkään aikaan nähnyt.
Sitten hän meni kapteenin taa, löi häntä olkapäälle ja virkahti ihan hänen korvaansa:
— Sundhagen on kuollut.