Näytti, kuin Lystrup olisi todellakin alkanut olla virkistymään päin. Mutta halvautunut osa ruumista pysyi yhä jäykkänä, ja sitä Lystrup pelkäsi. Hän kuvitteli, että halvaus vähitellen leviää hänen sydämmeensä ja tuottaa silmänräpäyksessä kuoleman. Muutamain tuntien kuluttua oli hänen tilansa kumminkin siinä määrin parantunut, että hän alkoi toivoa pääsevänsä terveeksi.
"Tapahtukoon Herran tahto!" sanoi hän. "Mutta jos minun on loppuiäkseni jouduttava saamattomaksi, avuttomaksi olennoksi, niin mieluummin tahtoisin, että saisitte kantaa minut hautaan. Mikäpä minua pidättäisi enää täällä… jos Emman toimeentulo vaan olisi turvattu."
"Siitä ette tarvitse huolehtia, Lystrup, sillä luulen minullakin olevan siinä sanansijaa. Sitäpaitsi on hän nuori ja terve ja kykenee ansaitsemaan leipänsä, jos niikseen tulee. Mutta — kerran asia tuli puheeksi, niin etteköhän vielä ennen eroanne miettisi sitä eräältä toiselta kannalta, sillä itse sanoitte kerran, että asiaa on arvosteltava asian mukaan."
Emma poistui keittiöön saadakseen raitista ilmaa. Hän ei voinut kuunnella vanhusten keskustelua.
"Minä olen ajatellut sitä asiaa enemmän kuin luulisi", sanoi Lystrup. "Olen surrut nähdessäni tytön laihtuvan… hän on paljon muuttunut, raukka!"
"Niin, hän näyttää kuihtuneelta."
"Ja toiselta puolen on sekin minua vaivannut, että minun on aina täytynyt olla Knuuttia vastaan. Siinä pojassa on terästä, sanottakoonpa hänestä mitä hyvänsä. Mutta taivu minä en hänen edessänsä! Silloinhan olisin uskoton koko menneisyydelleni ja Herrani nimittäisi minua huonoksi ja kunnottomaksi palvelijaksi. Olen sanonut Emmalle, että kun minä olen maanraossa, niin tehköön hän Herran nimessä mitä tahtoo, mutta niin kauvan kuin minussa on elon kipinääkään jäljellä, me emme tahdo olla missään tekemisessä hänen ja hänen vapaushommiensa kanssa."
Emma seisoi keittiössä surun ja tuskan valtaamana. Hänen rintaansa ahdisti, ikäänkuin joku olisi sitä rautakourin painellut. Hän huokasi raskaasti ja painoi kuuman otsansa pesupöydän kosteita lautoja vastaan. Oi, jospa Knuut olisi ollut hänen luonansa ja hellänä ottanut osaa hänen suruunsa!
Samassa kuului askeleita pihalta. Emma kohosi ja katsoi oveen joka hermo jännitettynä. Mutta se ei ollut Knuut. Viinipullo, lyhyt, pyöreä käsivarsi ja sileäksi kammattu pää ilmestyi oven raosta.
"Iltaa, iltaa! Tässä olisi pisara virkistysjuomaa sairaalle… pieni pisara vaan! Olen hyvin pahoillani, neiti…!"