"… Mutta minä olen tilannut lamppuja, pieniä, somia lamppuja, jotka varmaan erinomaisesti kaunistavat salonkia. Ensi kerralla saatte nähdä, neitiseni!"
Herra Besser oli melkein yhtä merkillinen uutuus Rörbyssä kuin tanssimestarikin, sillä vasta pari kuukautta sitten oli hän vuokrannut kylän vanhan, luhistumaisillaan olevan, vähän käytetyn ravintolan. Hänen nelikymmenvuotinen elämänsä oli ollut hyvin kirjavaa. Monissa eri toimissa ja ammateissa oli hän saanut työskennellä; hän oli ollut kaupungin ja herrasväen palvelijana, tarjoilijana, ruokakauppiaana, nurkkasaksana ja nyt viimeksi ravintolan pitäjänä. Huolimatta kohtalon oikuista oli hän kuitenkin säilyttänyt iloisen mielen ja harvinaisen vahvan uskon omaan ihmisarvoonsa. Paroonin palvelijana ollessaan hän oli kierrellyt Saksassa ja Ranskassa. Näillä matkoilla oli hän mielestänsä saanut paljon maailman tuntemusta ja sivistystä ja oli siis kykenevä valloittamaan kaikkien niiden sydämmet, joiden kanssa jotenkuten joutui tekemisiin. Hän oli nähtävästi luotu korkeaan yhteiskunnalliseen asemaan, ja parhaimpina hetkinänsä tuntui hänestä, kuin suurikin tulevaisuus vielä odottaisi häntä. Siitä hän oli vakuutettu, että hän vielä kerran maailmassa olisi rikas mies. "Yritteliäisyyttä, yritteliäisyyttä! on aina ollut minun tunnussanani", oli hän lausunut sinä päivänä, kun hän ensi kerran astui ihmetteleväin rörbyläisten eleen. Ja samalla kuin hän julisti tämän tunnussanansa, helisti hän taskussansa siihen-astisella yritteliäisyydellään kokoomaansa omaisuutta, joka tasaluvussa teki puoli neljättä markkaa. Nyt sai yritteliäisyys taas uskaltautua rohkeille retkille. Hyvillä sanoilla ja lupauksilla osti hän suuren turveladon muutaman herraskartanon suolta peninkulman matkan päästä. Kun lankut ja laudat oli ajettu kotiin ja niitä oli tarpeen mukaan puhdistettu ja sompailtu, kohosi entinen lato laulun raikuessa ja valoisien toiveiden välkkyessä ravintolarakennuksen päähän ja vihittiin tanssin palvelukseen. Epäilemättä erinomainen yritys, arveli Besser. Ja hankkiakseen yritykselle mainetta sekä taatakseen sille pitkiksi ajoiksi ympäristöläisten kunnioituksen etsi hän, niin pian kuin "salonki" oli valmis, käsiinsä tanssinopettajan totuttamaan seudun nuorta väkeä edistysaskeleihin, joita Terpsikoren taide meidän päivinämme on tehnyt.
Seudun hienomman sukupuolen joukossa oli Jörgen Siversenin lempeä ja kaunis tytär kieltämättä tehnyt syvimmän vaikutuksen Besseriin. Hän oli suorastaan sulattanut hänen sydämmensä — ainakin pinta-osilta. Ja kun Besser sai tietää tytön perivän omaisuuden, jolla paksunkin ravintolanisännän saattoi kullata kiireestä kantapäähän, nousi sisäinen lämpö hänessä siinä määrin, että hänen vanha, mutta vielä helposti sulava poikamies-sydämmensä virtasi kuni hehkuva, hillitsemätön ainejoukko hänen rintaontelossaan.
"He, he, pikku Ellen neiti saa varmaan kelpolailla liikutella pieniä jalkojaan. Ihmeekseni kuulen, että täällä ei vielä koskaan ole ollut tanssinopettajaa."
"Ei, me olemme vähän jäljellä muista."
"Saattaa olla niinkin, neiti; mutta…"
"Älkää sanoko minua neidiksi. En minä ole niin hieno."
"He, he, pyydän anteeksi! Kaunista, hyvin kaunista teiltä, että ette vaadi… että ette tee… toisin sanoen, aseta vaatimuksia itsenne suhteen. Mutta — piti minun sanoa — me tulemme perästä tästä puoleen. Minä olen liikkunut jonkun verran maailmassa, ja luulen, että minussa on vähän synnynnäistä toimintaneroa… Te ymmärrätte minua!"
Hän selvitti lähemmin neroansa kumarruksilla ja käsien liikkeillä. Mutta ennenkuin hän ehti lopettaa, temmattiin esirippu nurkassa äkisti syrjään ja herra voimistelun ja tanssinopettaja Sundström Tukholmasta, mustassa puvussa, kihara tukka voiteista kiiltävänä ja kädessä korkea silkkihattu, hyökkäsi esiin ja kumarteli joka puolelle semmoisella hienon maailman arvokkaisuudella, jonka rinnalla itse ravintoloitsijan kohteliaisuus jäi varjoon.
"Hyvät naiset ja herrat! Minulla on mieluinen kunnia lausua teidät tervetulleiksi!" Alkuun päästyänsä hän piti kokonaisen pikku puheen, antaen siinä hienon sivistyksensä ja erinomaisen kohteliaisuutensa esiintyä täydessä loistossaan. Oikeinpa se tuntui suloisesti hivelevän nuoren, toivehikkaan joukon mieltä. Kohta aljettiin sitten valmistavat harjoitukset. Herra Sundström hämmästytti rörbyläisiä useammilla tanssitieteellisillä nimityksillä, niinkuin "vis à vis", "assemble", "compliment" j.n.e., ja hyppeli kuin iso, musta heinäsirkka ihmetteleväin oppilastensa keskellä.