"Häh! oletko sinäkin tullut ka… ka… kansalliseksi, Knuut?"
Asiasta ei puhuttu sen enempää, sillä samassa tuli muuan mies, jolla oli ilmotettavana erään lapsen syntyminen ja Lystrup, jonka käsikirja oli kouluhuoneessa, seurasi miehen mukana.
"No, mitenpä huristaa, Emma? Aika mukavaa on olla sotamiehenä. Olen saanut muutaman hyvän ystävänkin pääkaupungissa."
"Vai niin! Kuka hän on?"
"Hänen nimensä on Rasmus Mortensen ja hän vapaakoulunopettaja maamme eteläosasta."
"Vai hänen koulussansa sinä käyt. Mielestäni sinä olet muuttunut niin — kansalliseksi."
"Niinkö arvelet", vastasi Knuut ja joutui neuvottomaksi samoin kuin tuonottain Emman puhuessa ministeripaikasta kuussa.
"Mikä hän on miehiään?"
"Mikäkö? Hän on oikein hyvä ja kunnon mies, ja oppinut on hän myös, sillä hän on paljon lukenut ja suorittanut seminaaritutkinnon. Mutta hän ei tahdo olla minkäänlaisessa tekemisessä vanhan koululaitoksen kanssa, sillä hän suosii vapaata opetustapaa."
"Vai niin! No, minkähänlaista se mahtanee olla?" kysyi Emma pää ivallisesti kallellaan.