"Ei sitä voi noin tuostaan selittää, mutta se on sellaista… sellaista laulun ja rakk… Niin, et ollenkaan tarvitse virnistellä, Emma, sillä se se kuitenkin on, jolla on tulevaisuus puolellaan."
Virnistellä! Olisi hän toki voinut käyttää vähän hienompaa sanaa.
Sillä kertaa ei Knuut joutunut pois suunniltaan. Hän kertoi, miten hänen ystävänsä piti koulua ja miten suuresti lapset rakastivat häntä. "Se on totta, sillä minä olen sen omin silmin nähnyt. Olin muutamana sunnuntaina hänen kotonansa ja silloin näin, miten lapset joka haaralta juoksivat häntä vastaan, repivät ja raastoivat häntä ja olivat iloisia."
"Sepä oli hirveää!"
Se vierailu ei kohottanut Knuutin arvoa Emman silmissä. Hän piti sen kumminkin omana salaisuutenaan. Mutta väliin valtasi hänet syvä alakuloisuus, joka teki elon ikävässä kylässä vieläkin sietämättömämmäksi kuin ennen.
Kesälupa tuli. Frits serkku, joka edellisenä kesänä oli oleskellut muutamia päiviä Emman kotona, saapui sinne taas ja aikoi viipyä kokonaisen kuukauden.
"Miten hauskaa, että tulit, Frits! Minä olen niin hirveästi ikävöinyt ihmistä, jonka kanssa saattaisi puhella."
"Ilahduttaa minua suuresti!" Frits painoi käden sydämmelleen ja teki notkean kumarruksen. "Vastapainoksi voin vakuuttaa…"
"Kuule, otitko nuotteja mukaasi?"
"Koko laukullisen! Odotahan pikkusen — katsos: tässä Weysen romansseja — oi, sinä laulat niin viehättävästi ritari Aagea! — ja tässä Beethovenin sonaatteja, ja tässä kokonainen pakka nelikätisiä kappaleita."