"Mitä hän teki?" kysyi Lystrup.
"Oi, pikkuisen pilaa vaan, rakas setä! Minä vastasin, että minä luin medisinaa. Eikö liene mies oikein kuullut, mitä minä sanoin, vai mikä lienee hänet pannut suu ammollaan tokasemaan: 'signaa…?' Silloin en voinut hillitä itseäni tekemästä pientä kepposta. 'Niin, signaalia! Ymmärrätte kai, Jörgen Siversen: minä tutkin korkeampaa signaalitiedettä, joka muun muassa käsittelee rautatie- ja sähkölennätinsignaaleja y.m.' Hi, hi, hi! Mies uskoi, uskoi aivan täydellisesti!"
Lystrup rypisti kulmiansa. "Kuule, Frits, sitä sinun ei olisi pitänyt tehdä vanhalle miehelle."
"Oi, minä en tarkoittanut mitään pahaa, rakas setä! Leikillänihän minä vaan", soperti Frits vähän häpeissään.
"Hän ymmärsi leikkisi liian hyvin", sanoi Emma.
"Ei ikinä, pikku serkku, se oli paljon korkeammalla hänen pörröistä päätänsä."
"Sanon sinulle", keskeytti Lystrup ja osotti sormellaan Fritsiä vasten naamaa, "pidä varasi, ettet loukkaa vanhaa Jörgen Siverseniä! Usko pois, että jos kerran vielä hyppäät hänen nenälleen, niin taidatpa saada kelpo selkäsaunan."
Milloin palvelustyttö ei oikein joutanut elonkorjuulta, kävi Emma itse lypsämässä lehmät heinäpellolla. Frits seurasi tavallisesti mukana ja auttoi häntä astioiden kantamisessa.
"Tämäpä vasta on idyllistä!" huudahti hän kerran loikoessaan pitkällä pituuttaan apilaspellossa Emman lypsäessä. "Tuolla istuu nuori, puhtoinen maalaistyttö kirkas maitokiulu edessään. Leivonen lirittää suloisia säveliään ilmassa. Nuorukainen lepää tuoksuvassa apilaspellossa ja tuiottaa siniseen eetterimereen… hyi, mitä se oli!" huudahti hän äkisti, kimposi seisoalleen ja alkoi töllistellä joka haaralle. Emma purskahti heleään, hillittömään nauruun. Tyttöveitikka oli juuri silloin, kuin Fritsin runollisuus alkoi kohota eetteriin, antanut hienon maitosuihkun sujahtaa hänen silmilleen.
"Se oli hyvin… hyvin sopimatonta leikkiä!" änkytti Frits ottaessaan nenäliinan taskustansa ja kuivatessaan maitoa, joka helmeili hänen nenällänsä.