"Onpa tämä todellinen satisfaktsiooni viime vuonna kärsimästäni tappiosta!" sanoi Frits kerran sellaisella retkellä. "Olen saanut pikku serkkuni kävelemään iltaisin. Muistatko, miten sinä nauroit minulle viime kesäluvalla, kun minä ehdottelin kävelymatkaa?"
"Niinpä niin, sillä täällä maalla ei meillä ole tapana 'kävellä'.
Mehän kävelemme päivät läpeensä."
"Ah niin, pikku serkku! Usein käy säälikseni nähdessäni sinun alinomaa ahertavan jokapäiväisissä taloustöissä. Nuorta, lahjakasta tyttöä ei pitäisi koskaan sillä tavoin sitoa triviaalisiin arkiaskareihin. Hänellä saisi korkeintaan olla observeeraava eli kontrolleeraava…"
"Voi, miten hirveän oppinut sinä olet, Frits! Sinä käytät niin paljon vieraskielisiä sanoja, että minä aivan…"
"Kas, sitä minä itse en ollenkaan huomaa. Myönnän kyllä, että se on väärin. Nykyisinhän kaikessa koetetaan pyrkiä kansalliseen. Mutta — en tiedä — sivistynyt puhekieli… No, suo anteeksi hajamielisyyteni! Pieni ideeassosiatsiooni tarvitaan päästäksemme takaisin äskeiseen keskusteluaiheeseemme. Muudan niistä epäkohdista, jotka — no, miten sen taas sanoisin — jotka resulteeraavat sinun liiaksi riippuvaisesta asemastasi, on se, että sinulla ei ole koskaan tilaisuutta oikein syventyä sivistyksen… tarkoitan, että sinun aatemaailmasi ei koskaan oik…"
"Mitä sinä löpiset, Frits!"
"Tarkoitan, että sellaisessa asemassa kuin sinä olet joutuu tekemisiin ihmisten kanssa — niinkuin esimerkiksi Ellen neidin ja herra Siversenin — ihmisten kanssa, joiden kieli on köyhää ja jokapäiväistä ja joiden seurassa aina pysyy vieraana sen todelliselle kauneudelle… Sellainen suloinen, kirkas ääni kuin sinun — niin, aivan leikittä — kelpaisi olosuhteisiin, missä…"
"Missä oppii puhumaan hienosti, niinkö?"
"En minä juuri sitä tarkoittanut — mutta missä aivankuin itsestään oppii kaunista esittämistapaa, saa plastillista hillitsemiskykyä ja vaatimatonta eleganssia, mistä tosisivistyneen tuntee."
"Tärkeämpää toki on sisäinen sivistys kuin kaikki ulkonainen loisto ja 'eleganssi'."