Frans tuli levottomaksi ja arveli olevan parasta, että Knuut pistäisi kirjan taskuunsa takaisin.
"Ei, anna tulla vaan! Eihän korvamme siitä halkea", arveli joku joukosta.
Knuut jatkoi: "Siitä ei ole mitään apua, että me suljemme silmämme kuin kamelikurki vaaran uhatessa. Yhtä mieletön on se luulo, että miekalla voi tukahuttaa hurjuuden, joka on ihmissydämmestä kotoisin. Turhaan myös mahtisanalla koetetaan muuttaa ajan henkeä. Kehitys kulkee halki aikojen suuren, pysähtymättömän laineen lailla. Ei ketään jätä se koskematta, ei ketään seisomaan entiselle paikalleen. Yhteiskunta ei tietysti tule toimeen ilman kurinpitoa ja järjestyksen valvontaa, ja myöntää täytyy, että on yltiöpäisyyttä, jota ainoastaan keppi ja miekka kykenevät kesyttämään. Mutta kurinpidon ja koko yhteiskunnallisen elämän on saatava parempi pohja, pohja, jonka muodostamisessa ihmiskunnan parhailla on ollut määräävä sijansa ja jossa oikeudentunto ja inhimillisyys ovat päässeet liittoutumaan keskenänsä. Minä en puolla enkä suosittele mitään hemmoittelevaa armeliaisuutta, mutta olen toisaalta täysin vakuutettu siitä, että yhteiskuntamme perustus alkaa horjua ja on lopulta hajoava tuhansiin pirstaleihin, jos me aina vaan asetamme kovan kovaa vastaan. Emme uhkauksilla ja mahtipontisilla siveyssaarnoilla estä yhteiskunnallista hajaannusta, mutta ainoastaan siten, että koetamme kohentaa vähäväkisten aineellista tilaa, niin ettei heitä painosta ainainen orjuuden tunne. Sen ohessa on meidän herätettävä heidän omiatuntojansa oman sydämmemme lämmöllä ja opetettava heitä ymmärtämään, mikä on korkeinta ja pyhintä elämässä. Meidän on levitettävä heidän keskuuteensa oikeaa ja jalostavaa valistusta, koetettava saada heissä syttymään kansalais- ja isänmaanrakkautta, teroitettava heidän oikeudentajuntaansa ja selvennettävä heidän tuntoansa ihmisen velvollisuuksista. Muistakaamme, että yhteiskunnalla tulee olla sydän. Ihmiselämässä ei käy päinsä väkevämmän oikeus niinkuin eläinkunnassa, missä kotka repii lampaan ja haukka iskee kyntensä kyyhkysen rintaan. Ihmiselämässä, yhteiskuntaelämässä tulee päinvastoin jokaisen kuolettaa eläimellinen verenhimonsa, taittaa kynnet, jotka voisivat raadella heikkoa, auttaa sydämmen pohjalla piilevää hyvää voittoon ja johtaa ikävöivää ihmishenkeä valoon ja vapauteen, rauhaan Jumalan ja ihmisten kanssa…"
Knuut oli haltioissaan. Hän katsoi vuoroonsa jokaista huoneessa olijaa nähdäkseen, minkä vaikutuksen hänen lukunsa oli tehnyt. Emma hymyili hänelle ivallisesti ja heitti päätänsä, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa: "luulet sinä nyt jotakin olevasi!"
"Kiitoksia, Knuut!" sanoi Lystrup ja nousi seisoalleen. "Parasta koko jutussa on se, että sinä et ymmärrä siitä rahtuakaan, et niin rahtuakaan!"
"Oo-hoh, sepä hullusti!"
"Luuletko, poikani, että sinä, jolla on vähän elämänkokemusta ja vaan kaksikymmentäkolme vuotta hartioilla — vai miten vanha sinä olet? — luuletko että voisit käsittää yhteiskunnan suurimpia ja tärkeimpiä kysymyksiä — höh! Mitäs te siihen sanotte, Jörgen Siversen?"
"Niin, liiaksi maitoparta hän vielä on."
"Mitä ikääni tulee", sanoi Knuut ja hykersi polviaan, "karttuu se kyllä ajan pitkään. Enkä pidä mahdottomana, että samalla myös opin yhtä ja toista", lisäsi hän uhkamielisen näköisenä.
"No, onneksi olkoon!" sanoi Lystrup. "Mutta sanonpa sinulle: varo tervettä järkeäsi, sillä sinussa näyttää jo olevan outoja oireita!"