"Eilen olin jo vähällä antaa aika korvatillikan sille lurjukselle, sillä hän on nyt pitkän aikaa ärsyttänyt minua päivät päästään."
"Kiittäkää kauppojanne, että ette sitä tehnyt! Joku vuosi sitten luin sanomalehdestä, kuinka eräs oikeusistuin tuomitsi muutaman talonisännän kymmenen taalarin sakkoon siitä, että hän oli pari kertaa vetäissyt renkiänsä kepillä selkään. Herra varjelkoon! Mikä rikos ihmisyyttä vastaan sillä tavoin kepillä rapata nokkaviisasta, kahdeksantoistavuotiasta poikaa! Sitäkö suvaitsisi meidän vapaa, inhimillinen aikamme!… Kuule, Emma, äläpäs seiso siellä ja vahtaa tuota teikaroijaa, vaan mene ennemmin jouduttamaan kahvia valmiiksi. Näyttää, kuin olisit aikalailla tanssivillissä, mutta älä luule, tyttöseni!"
Tytär keikahutti tyytymättömänä päätänsä ja kiirehti keittiön ovea kohti.
"Maltas vähän! Otahan ensin tuli uunista tähän sytytyspaperiin!… Niin, niin", jatkoi Lystrup ja sytytti piippuaan, "me elämme inhimillisyysaatteiden kulta-ajassa (pap—pap—pap). Sorrettua ihmiskuntan, nähkääs, tahdotaan kohottaa (pap—pap—pap). Vuoden 1879 tasa-arvoisuusunelmat tunkeutuvat (pap—pap—pap pap pap) maahamme joka puolelta. Mikä erinomainen aika!" Ja Lystrup löi paperia piipun koppaan, niin että säkenet sinkoilivat ympäri.
"Niin, oikeassa te tässä tuonoissa päivänä olitte sanoessanne, että tuntuu, kuin tuuliaispää nykyään juoksuttaisi ihmisiä mukanaan.".
"Niin se on! Muistan vielä, kuinka isävainaa osasi pitää aisoissa palvelusväkensä ja kuinka hän kasvatti meitä poikia. Selkään saatiin, se on selvää, saatiin niin että nahkaa kirvelti vielä viikon päivät jälkeenpäin. Mutta kyllä sitten vallitsikin järjestys hänen talossansa!"
"Silloin oli kaikkialla enemmän lujuutta, silloin. Siksi olikin elämä niin varmaa ja helppoa. Mutta nyt alkaa maaperä hyllyä jalkain alla."
"Oli lujuutta ja oli järjestystä. Toisin nyt meidän vapaana aikanamme! Kaikki pitäisi leipoa uudelleen yhdessä pyöräyksessä. Virkavalta on huomattu tarpeettomaksi, vähempiosaiset valittavat sortoa ja palvelijat hyppivät isäntäväen nenälle. Saatte nähdä vielä, Jörgen Siversen, että muuanna kauniina päivänä renkimme ja päiväläisemme palkkautuessaan vaativat saada nukkua meidän omissa makuuhuoneissamme ja syödä aamiaista sängyssä."
"He, he, te luulottelette liikoja, Lystrup. Ei toki meidän pitäjässämme vielä kuulu valituksia."
"Kuka on ollut pitäjässänne opettajana yli kolmekymmentä vuotta?" kysyi Lystrup ja osotti piipun kärjellä Jörgeniä.