"Kuinka Emma voi?" kysyi Knuut ikäänkuin näyttääkseen, miten levollisena hän voi puhua muinaisesta rakastetustansa.
"Hyvin, luullakseni, mutta hän on viime aikoina muuttunut niin kummallisen kärtyiseksi."
"Vai niin! Käykö Frits usein heillä?"
"Kyllä hän käy toisinaan."
"Silloin Emma on tietysti mielissään?"
"Oi, ei heidän välinsä näytä niinkään tulisena. Lystrup ei myös tunnu olevan hyvillänsä asiasta."
Ellenin kertomus näytti huvittavan Knuuttia. Hän kyseli vielä muita koulun kuulumisia, mutta pysyi ylipäänsä täydellisen tyynenä.
Kello yhden aikaan yöllä tuli Kaaren viimein kotiin ja ilmoitti, että Knuutin sisar oli saanut pojan ja että kaikki oli käynyt onnellisesti. Puolen tunnin kuluttua oli koko talo unen helmoissa.
Syksyn aurinko kultasi vielä kirkkailla, haaleilla säteillään metsiä ja maita. Tuulen leyhkä puhalteli keltaisella sängiköllä ja heilutteli koiruohoja ja ohdakkeita ojien heinäisillä varsilla. Reheviä, punaisia marjaterttuja huojui pihlajan vihreäin lehtien välissä metsän laidassa, ja äpärikköä kasvaville niityille olivat ahkerat hämähäkit levitelleet lukemattomat määrät hienoja, loistavia harsopalasia valkenemaan. Ryysyiset paimenpojat vetelivät tarmonsa takaa pitkäveteisiä, surunvoittoisia luirutuksiaan kaitessaan lehmiä, jotka huolettomina kietasivat kielensä heinätukkojen ympäri ja nyhtäsivät niitä toisen toisensa jälkeen. Hiiri- ja ilmahaukat vaanivat saalistaan soilla ja kedoilla, ja levolliset myyrät kaivoivat käytäviänsä peltojen pehmitettyyn maaperään. Ilma oli kolea ja hohtavan puhdas. Kaikki, mikä näkyväistä oli, pisti selvästi silmiin. Mutta vaikka päivä olikin raikas ja kaunis, painoi syksy jo surunvoittoisen leimansa ihmismieliin. Tuntui, kuin olisi luonto huutanut ihmisille: "lapset, ei auta kauvemmin kieltää, että kesä on lopussa ja talven taistelu on alkava. Täyttäkää keuhkonne minun raikkaalla ilmallani! Oppikaa minun hohtavasta taivaastani ja vielä lämpöä hehkuvasta auringostani kohtaamaan taisteluja kirkkain silmin ja lämpimin sydämmin!"
Reipas, hieman itsetietoinen hymy huulillaan vaelsi Knuut rihlapyssy olalla ja kokoonkääritty lippu kainalossa pitkin Rörbyn katua. Hän suuntasi askeleensa kylän keskellä olevaa aukeaa paikkaa kohti, mihin äskettäin perustetun ampumaseuran piti kokoutua. Se oli juhlapäivä nuorille, sillä seuralla oli silloin ensimäinen kilpa-ammuntansa. Seudun nuoret naiset olivat lahjoittaneet sille oman lipun, joka jo aikaisemmin oli vihitty tarkoitukseensa. Myös sen päiväiseen tilaisuuteen olivat muutamat nimeänsä ilmoittamattomat valmistaneet joukon pikku esineitä.