Eräs tuntematon puhuja sai sitten puhevuoron ja teki selkoa maltillisesta ja rauhallisesta kehityksestä. Sen jälkeen eräs tulinen vapauden ystävä puhui reippaasta, voimakkaasta edistystyöstä, joka yhdellä iskulla kumoaisi kaikki madonsyömät yhteiskunnalliset laitokset. "Ei armoa yhtään! Pyssyt suoraan kohti vihollista!" Yleisö muuttui levottomaksi. "Silläpä pojalla on maksaa!" kirosi Sören Hugger. "Hän on puolihullu", mumisi Frans Larsen. Lystrup oli asettanut suuret silmälasinsa nenälleen ja hikoili. Väliin kirjoitteli hän muistikirjaansa.
"Tahtooko joku vielä käyttää puhevuoroa?" kysyi puheenjohtaja, eräs nuori talollinen naapuripitäjästä.
"Saanko minä?" kuului ääni joukon takaa ja Lystrupin musta kalotti kohosi näkyviin.
Lihava koulumestari täytti koko puhujalavan, niin että puheenjohtajan täytyi siirtyä lattialle. Hän nuuskasi, napsautti rasian kannen kiinni, niin että se kuului ympäri huoneen, huiskahutti pari kertaa käsivarsiaan ikäänkuin kohentaakseen takkinsa paremmin päälleen, oikaisi vartalonsa, pullisti pyöreän rintansa ja hyökkäsi sitten suoraapäätä tuleen.
"No nyt, ystäväni, saatamme sanoa, että me rörbyläisetkin olemme saaneet ilon nähdä keskuudessamme noita siunatuita vapauden saarnaajia ja vieläpä aivan puhtainta lajia. Herra armahda sitä touhakkaa, millä nykyisin toitotetaan torvea ja kerätään väkeä rakkaan vapauden henkivartiastoon — vapauden, tuon ihmeolennon, joka kummittelee kaikkien aivoissa ja jonka 'välttämättömimmistä' tarpeista joka koulupoika voi tehdä meille selkoa."
Valtava oli näiden muutamain sanain vaikutus kuulijakuntaan. Mieltymyksen ja epäsuosion huutoja vyöryi huoneessa niin että lautaseinät tärisivät. Jotkut kuulijoista kääntyivät Knuuttiin, jota viime sanat silminnähtävästi tarkoittivat. Tämä seisoi ja näpelöi sormillaan tummaa partaansa nolostunut, epävarma hymy huulilla.
Lystrup veti uutta ilmaa keuhkoihinsa, pyyhki hien otsaltaan, teki taas äskeiset liikkeet käsivarsillaan ja kuvasi sitten räikeästi niitä hairahduksia, mitä vapaus hänen mielestään jo oli tehnyt julkisen elämän alalla.
"Ja tiedättekö, mihin suuntaan kansanvaltaisuuden puolustajat purjehtivat?" jatkoi hän. "He viskaavat ensin kaikki laitokset ja asetukset mereen. Sitten he sankarilauluja hoilottaen laskevat täysin purjein, kiertävät joka sopukan ja sysäävät mennessään kumoon vanhat kunnialliset tavat ja nöyrän tottelevaisuuden."
Yksi ainoa kimakka, innokas "hyvä" kajahti joukon keskeltä kohti puhujalavaa. Kuulijat kääntyivät katsomaan Besseriä, joka viattoman näköisenä töllisteli puoleen ja toiseen, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa: "ku… kuka se oli?"
"Niin, se juuri heillä on mielessä", jatkoi Lystrup. "Te ette voi aavistaa, hyvät ihmiset, mitä tästä kaikesta lopuksi seuraa. Te mukaudutte turvallisina heidän vapauteensa ja luulette sillä tavoin miellyttävänne Jumalaa ja ihmisiä, mutta tulee aika… Muistakaamme esimerkiksi vuoden 1848:n vapauden ystäviä, niitä, jotka hankkivat meille tuon siunatun lain kesäkuun 5:ltä päivältä… häh?"