"Päätäni kivistää."
"Taasko? Sepä ikävää! Kun se vaan menisi pian ohi. Olen jo mielessäni kuvaillut, miten me kävelisimme ja haaveilisimme kuutamossa tänä iltana."
"Tänä iltana? Sinähän sanoit matkustavasi iltapäivällä."
"Niin minä kyllä ensin arvelin, mutta kun tarkemmin mietin asiaa… En voi vielä mitenkään erota noista ruskeista silmistä. Katsoppas minua oikein! Oi, nuo jumalalliset silmät! Yksi ainoa katse vaan…"
"Lorua!… Mutta kuule Frits, etkö sittenkin… Sinä tiedät, että isä pelkää sinun laiminlyövän lukujasi. Hänelle käy vaikeaksi hankkia sinulle niin paljon rahaa."
Frits huokasi. "Rakas Emma, et usko, miten usein kärsin siitä, että minun tulee turvautua enon hyväntahtoisuuteen." Hän näytti tuumailevan. "Miksi ei ole järjestetty niin tässä maailmassa", sanoi hän ja tirkisteli jalavien latvoihin, "että valistunut, lahjakas ja työteliäs ihminen voisi raivata itsellensä tien päämaaliin ilman tyhmäin rahojen apua?"
Emma asetti käsivartensa ristiin ja nojasi selkänsä lehtimajan seinään.
Frits jatkoi: "tunnen outoa kapinaa sisässäni joka kerran, kun ajattelen, mikä tehtävä mammonalla on ihmiselämässä." Hän puhui pitkään "hengestä ja aineesta", "ihanteiden aateluudesta" j.n.e. ja sanoi lopuksi: "minä alan tulla yhä enemmän vakuutetuksi siitä, että minun kutsumukseni kuuluu ihanteellisen elämän piiriin."
Emma ei ollut kuullut monta sanaa. Hän oli taas vaipunut mietteisiinsä ja heräsi vasta, kun kaukainen pyssyn laukaus kuului hänen korvaansa. "Menkäämme sisään", sanoi hän äkkiä ja nousi.
Lystrup ja Jörgen Siversen olivat sillä välin keskustelleet arkituvassa.