"Voisimme kai, mutta saatan minä mennä yksinkin."
"Niin", vastasi Knuut ja hänen silmissään oli outo kiilto, "olette näyttänyt, että voitte taivaltaa tietänne yksin."
"Voittehan tekin."
"Olen oppinut, Jumalan kiitos! Vuosien kuluessa oppii yhtä ja toista,
Emma."
Hän sanoi Emma!
Knuut jatkoi: "paljon on muuttunut siitä ajasta, kun olimme viimeksi puheikkaan."
Emma puri ylähuultansa ja vaikeni. Viimein sanoi hän: "ainakin te olette tehnyt kaiken voitavanne saadaksenne muutoksia aikaan."
Emma selitti hänen sanansa vähän odottamattomalla tavalla, mutta hän koetti päästä kiinni hänen ajatuksenjuoksuunsa ja sanoi:
"En tahdo kieltää sitä. Mutta en siltä luule saaneeni mitään pahennusta aikaan. Arvatenkin olette yhtä mieltä isänne kanssa niistä asioista."
Emma ei vastannut. Hän otti irtonaisen lehden kiveltä ja alkoi repiä ruotia irralleen lehtilavasta.