"Ei, se oli lakikirja."
"Jahah!"
Kun hän oli löytänyt kirjan, kääntyi hän Knuuttiin päin ja alkoi kaappiin nojaten selailla sitä veitikan väreillessä pienen mansikkasuun ympärillä. Knuut tuiotti häneen hehkuvin katsein, mutta hänen suupielensä vetäytyivät hieman alaspäin, joten hänen kasvojensa ilme muuttui omituisen katkeraksi.
"Kaksikymmentäkaksi vuotta vaan ja jo niin turmeltunut!" huokasi tyttö hullunkurisen vakavana ja silmäili poikaa kulmainsa alta.
"Miksi sinä niin sanot, Emma?"
"Mitä!… sanoinko minä jotakin? Minä houkkio taidan tietämättäni lukea ääneen."
Knuutin suupielet vetäytyivät yhä enemmän alaspäin.
"Vai kansanopistoon on aikomus!" sanoi Emma hetken päästä.
"Niin, jos sinulla ei ole mitään sitä vastaan", tokasi Knuut pistävästi.
"Minullako? Ei, minä vakuutan, ettei minulla ole vähintäkään sitä vastaan. Mutta maailmahan puhuu tavattomista lahjoista. Mielestäni olisi viisainta lukea joksikin merkilliseksi mieheksi — ministeriksi tai joksikin sellaiseksi. Kuussa kuuluu olevan kuningaskunta, missä on ääretön puute ministereistä."