"Minä en ole puhunut siitä kenellekään, enkä ole sitä vastakaan tekevä, sillä asia on sitä laatua, että muut eivät tarvitse pistää siihen nokkaansa. Mutta eikö ole ihmeellistä, Lystrup, että sittenkin kävi näin? Muistatteko, mitä puhuimme kerran heistä teillä?"
"Muistan, ja muistan senkin, mitä silloin sanoin. Mutta kun itse muuttuu asianomaiseksi, niin alkaa asiaa katsella toisilla silmillä. Muutoin saatan sanoa teille, että jos poika paremmin malttaisi mieltänsä ja antaisi muille, mitä heille kuuluu, niin ehkä asia vielä hyvinpäin kääntyisi."
"Niin, Knuut on alkanut liiaksi pöyhistellä."
"Eikö totta? Hän luulee voivansa taivuttaa kaksinkerroin meidät vanhat. Tiedättekö, millä hän nyt tahtoo minut nutistaa?"
"Millä sitten?"
"Vapaakoululla. Perustetaan vapaakoulu — hänen maalleen luonnollisesti — joka anastaa lapset minun koulustani — ymmärrättekö yskän? Hän arvelee, että sitten on minusta päästy, sitten minä olen nöyryytetty."
"Mutta oikeinkohan Knuutilla on semmoiset hommat?"
"Onpa niinkin. Miehet, joista äsken puhuin, antoivat minun hienosestaan ymmärtää, että he panisivat lapsensa toiseen kouluun, jos niikseen tulee. Minä tajusin heti tarkoituksen. Eilen sitten kertoi Jörgen Smed minulle, että Knuut ja pappi olivat kauvan seisoneet kirkkomäellä sunnuntaina ja keskustelleet vapaakoulusta, mutta pappi ei ollut tuntunut vielä oikein taipuvaiselta. Se on varmaa, että sitä vettä hänellä nyt on myllyssään."
"Knuut näyttäisi sietävän saada aika letkauksen nenälleen."
Lystrup nyykäytti päätään. "Hän tulee sen saamaan, malttakaahan vaan! Ne molemmat saavat ryömiä minun jalkaini juuressa ja rukoilla hyvää säätä, sen takaan."