"Minä tulen varmasti, herra pastori. Kun kansanopiston johtaja kokoaa ympärilleen aseensakantajat meidän kylästämme, niin olisin huono mies jos…"
"Mutta, rakas herra Lystrup, te ette ymmärrä koko asiaa." Ja papin täytyi taas alkaa alusta.
Kun pastori Lange kotimatkalla oli ehtinyt majatalon sivuitse, kuuli hän yht'äkkiä takanansa lyhyttä, läähättävää hengitystä. Hän kääntyi ääntä kohti ja näki pienen, vääräsäärisen, paksun miehen tulla huitovan jälestään. Kaksi pojanviikaria sattui olemaan saapusalla ja toinen heistä sanoi miehen laukkaavan kuin sika, toinen hyppivän kuin porsas.
"Herra pastori, herra pas… oi, saanko luvan… puh!"
"Kas, tekö se olettekin, Besser!"
"Anteeksi, että minä… Oi, mikä ristinvarsi liika lihavuus on ihmiselle… puh, puh! Päivää, herra pastori! Suvaitsetteko, että…?"
Besser ojensi kätensä ja teki kumarruksen, jonka vaikutuksesta varmaan hänen takanansa seisoja olisi lentänyt kappaleen matkaa alamäkeen. "Minä kävin juuri", jatkoi läähättävä ravintoloitsija ja pyyhkäsi pari kertaa nenäliinallaan hiestä kiiltävää otsaansa, "minä kävin juuri pastoria tapaamassa, mutta pastori ei suvainnut olla kotona, he, he, he, siksi rohkenen minä…"
"Onko teillä jotain asiaa minulle?"
"On, herra pastori." Uusi kumarrus. "Herra pastori arvasi heti… Kävisikö pastorille laatuun astua hetkeksi minun halvan kattoni alle… he, he?"
"Kiitos, mutta ehkä voitte sen toimittaa täälläkin, minun on oltava seitsemän aikaan kotona", vastasi pappi ja katsoi kelloaan.