Besser oli hankkinut pöytiä ja penkkejä juhlapaikalle ja näki iloksensa oluen ja virvoitusjuomain nauttijain niitä ahkerasti käyttävän. Milloin ponnahti korkki sooda-, milloin olutpullosta. Besser oli tänään paljasta kohteliaisuutta ja päiväpaistetta. Hän oli aivan vakuutettu siitä, että Ellen ohikulkiessaan oli hymyillyt hänelle äänetöntä, paljon puhuvaa hymyään ja sentähden ajatukset hänen aivoissaan hyppivät kuin poikain kumipallot. "Tänään se on tapahtuva", ajatteli hän ja piti koko ajan silmällä vanhaa Jörgen Siverseniä.
"Herra Lystrup, me alamme", kajahti äkkiä puhujalavalta, ja samassa alkoi kuulua laulun ja soiton säveliä vanhain, tuuheain pyökkien siimeksestä.
Puheista kertominen täytyy jättää. Niissä vallitsi läpeensä rauhallinen ja toivorikas isänmaallinen henki, ja yleisö yhtyi aina koko sielustaan eläköönhuutoihin, mitä niiden lopussa esitettiin. Mutta juhlaa seurasi pieni jälkinäytös, johon emme voi olla kajoamatta.
Kun Knuutin oli juhlan vakavan puolen lopettajaisiksi lausuttava muutamia sanoja, oli hän siksi varomaton, että kosketteli ajanhenkeä, ylisti sen inhimillisyyttä, valistuspyrintöjä j.n.e. Samalla oli sopusointuinen, rauhallinen mieliala kuin poispyyhäisty. Ja kun Knuutin puheen jälkeen vapauden ystäväin innokkaat eläköönhuudot alkoivat raikua, murtui vanhan koulumestarin kärsivällisyys ja hän tunsi velvollisuuden vaativan häntä puhumaan. "Saanko puheenvuoroa?" huusi hän, ennenkuin vielä eläköönhuutojen kaiku oli ehtinyt kuolla tyynessä kesäilmassa.
Taistelunhenki oli kuin saaliinhimoinen leijona hyökännyt keskelle ihmisjoukkoa. Ei kukaan tahtonut sitä häätää pois. Päät kohosivat, posket hehkuivat ja jokaisen kasvoista saattoi lukea: "otellaan, otellaan!"
"Äskeinen puhuja kuvasi meille ajan henkeä", alkoi Lystrup puhua koko keuhkojensa voimalla, kun hän ensin oli tehnyt tavanmukaiset liikkeet käsillään. "Mutta minä sanon: Jumala varjelkoon meitä valistuksesta!… Olkaa huoletta, herra pastori, en ole yhtään kiihoittunut… Jos te, arvoisat kuulijani, tahdotte nähdä ajanhengen oikeassa karvassaan, niin minä paljastan sen teille ja näytän, miten surkuteltava se on…"
"Alas!" huusi joku. "Ei, anna vaan heille oikein kelpo lailla!" kuului toisaalta. Syntyi yleinen levottomuus. Viimein täytyi papin kehottaa yleisöä rauhoittumaan. Hän oli sitä tehdessään aivan kalpea. Yleisö huomasi, että oli tosi kysymyksessä ja asettui.
"En taputa ajanhenkeä poskipäille, tunnustan sen suoraan", jatkoi Lystrup. "Otamme esimerkiksi tarkasteltavaksemme ylistetyn inhimillisyyden, josta äskeinen puhuja mainitsi ja joka on muuan ajanhengen hyviä ominaisuuksia. Sääliessään 'kärsivää ihmiskuntaa' hellitellään raakuutta ja intohimoja, rakennetaan pieniä, mukavia kamareja varkaille ja roistoille, missä he voivat säilyttää nahkansa kuivina ja viettää turvallista ja huoletonta elämää, ihaillaan luonnontilassa elämistä ja pidetään suurta ääntä roskaväen jaloista ja pyhistä tunteista. Se on sitä Rousseaun metsäläis-oppia, ja sitä täällä meidänkin maassamme koetetaan panna käytäntöön, kun se ensin on muun maailman villinnyt. Minua ei ihmetyttäisi, jos lopulta itse luontoakin aljettaisiin hemmotella, viljeltäisiin nokkosia ja ohdakkeita huoneissa ja syötettäisiin repoja makeisilla. Ja mikä tuosta siunatusta inhimillisyydestä on seurauksena? Eikö se, että roskaväki saa vallan ja me muut saamme kauniisti väistyä heidän tieltänsä? Vieläkö luulette olevan jotain kunnioitusta herättävää yhteiskunnassa, missä upseerit ja sotilaat, mestarit ja oppipojat, isännät ja rengit kävelevät käsikoukkua ja toisiaan sinuttelevat? Mutta eikö sitten jo huomaakin, miten yhteiskunta natisee kaikista liitoksistaan? Mitä kevytmielisyyttä ja tapainturmelusta kaikkialla! Mitä vauhtia edistyvät päivälliskemut, tanssiaiset ja muut narripelit! Miten ponnistellaan voittaakseen toisensa ylellisyydessä ja turhamaisuudessa! Ja kun ei ole itsellä varaa, niin pöyhistellään lainahöyhenillä ja petetään ihmisten silmiä koreilla vaatteilla, joiden alla voi olla repaleinen paita. Kun lainaaminen ei enää käy päinsä, niin otetaan omin lupinsa ja livistetään käpälämäkeen toisen rahojen kanssa vähääkään välittämättä siitä, että retki voi päättyä kuritushuoneeseen. Ja siitä huolimatta saatetaan vielä kerskaten puhua ajan edistyksestä. Sanomalehdet ovat täynnä roskaa ja tyhjänpäiväisiä juttuja, köykäisiä, onttoja ajatuksia lähetetään maailmaan ja kansa tervehtää niitä riemulla ja muuttuu niiden täysiveriseksi liittolaiseksi. Parrattomat piimäsuut juoksentelevat ympäriinsä ja kuvittelevat olevansa koko pöpöjä kuultuaan pari 'kansallista esitelmää.' Vastustelemista ja arvostelua kuulee kaikkialla. Niin, ystäväni, semmoinen on meidän aikamme — se se on sitä ajanhenkeä! Ja kutka ovat syypäät kaikkeen? Eivätkö juuri nuo laulavat vapauden ystävät, jotka kannattavat kansallisia mielipiteitä, hemmottelevat roskaväkeä ja rakentelevat mielettömiä ilmalinnoja? Sekin ala, millä minä työskentelen, on muutettava muodinmukaiseksi. Pois mätäpesä, jolla on nimenä valtionkoulu, ja asettakaamme sijaan uusi koulu, jonka kulmakivinä ovat vapaus, Bjarkeviisut [Tarkottaa erästä Grundtvigin laulua. Suom.] ja ruusuhohteinen tulevaisuus! Tunnen mainiosti tämänkin puolen ajanhenkeä ja tiedän, mitenkä nuoria kuljetellaan pilvien takaisissa maissa ja miten heille lauletaan vapausvirsiä…"
"Näkee selvään, että olette tottunut heiluttamaan pamppua!" huusi joku, mutta Lystrup, joka juuri sai yskänkohtauksen, ei sitä onneksi kuullut. Hiki virtasi pitkin hänen poskiaan, hän pyyhki punaista naamaansa, veti ilmaa keuhkoihinsa ja pani jyrkän vastalauseen "kaikkia vapauden apostolien oppeja" vastaan. Erityisesti tähtäsi hän sen "noihin suurisuisiin poikanulikoihin, jotka tuskin osaavat panna omat housunsa kunnollisesti kiinni, kun jo intoilevat joka tilaisuudessa ja toitottavat ajan hengestä."
Yleisö rähähti nauramaan ja eläköön- ja paheksumishuudot sekaantuivat toisiinsa, niin että koko ilma oli yhtenä surinana. Puheen aikana olivat Knuut ja pappi usein kuiskutelleet keskenään tehden innokkaita liikkeitä käsillään. "En voi olla puhumatta, herra pastori!" "Enhän minä tahdokkaan teitä kieltää, mutta muistakaa — olkaa varovainen, kuuletteko!"