"Nell, mitä nyt on tulossa?" kysyi Belding.
"En aio kertoa sitä sinulle", vastasi tyttö lähtien taluttamaan Joséta aitausta kohti.
Belding seurasi häntä hitaasti. Nell meni aitaukseen, irroitti suitset Josén päästä ja vei hevosen juomaan. Beldingkin saapui sinne vihdoin ja rupesi aukomaan Josén satulavöitä puhumatta sanaakaan. Hän katsoi kumminkin salaa Nelliin. Tytön kasvot olivat kalvenneet ja hän hämmästyi huomatessaan Nellin silmissä kyyneliä. Tämä ei nyt varmastikaan ollut noita tavallisia Nellin pahantuulen puuskia. Irroittaessaan Josén satulan ja viedessään sen katokseen ajatteli Belding hitaalla tavallaan. Kun hän tuli takaisin aitaukseen, nojautui Nell porttiin ja itki. Belding kiersi voimakkaan käsivartensa hänen ympärilleen ja odotti. Vaikka se ei usein ilmennytkään, olivat he kumminkin kiintyneet toisiinsa lämpimästi.
"Isä, sinun ei pidä luulla minua enää lapseksi", sanoi Nell vihdoin.
"Minua on loukattu."
Kun Belding vain sai selville jonkun asian, ei hän sitten enää vitkastellut.
"Tiedän jotakin tavatonta tapahtuneen. Luullakseni sinun on parasta kertoa se minulle."
"Isä, minä kerron, jos vain lupaat minulle jotakin."
"Mitä sitten?"
"Ettet kerro sitä äidille, ettet vyötä pistoolia kupeellesi ja ettet ilmoita sitä milloinkaan Dickille."
Belding ei puhunut mitään. Hän lupautui harvoin mihinkään epäröimättä.