"Minulla ei ole minkäänlaisia suunnitelmia", virkkoi Dick, ja otaksuen hetken suotuisaksi päätti hän kertoa rehellisesti asiansa. "Saavuin vasta eilen näille maille. Kotini on Chicagossa. Lopetettuani opintoni muutamia vuosia sitten — olen nyt viisikolmatta vuotias — ryhdyin auttamaan isääni. Hänellä on kauppa- ja liikeasioita Chicagossa. Kokeilin kaikkia sisätoimia, mutta en voinut tyydyttää isäni vaatimuksia. Luullakseni en voinut innostua työhöni, koska en oikein tiennyt, miten olisin työskennellyt. Isäni ja minä emme tosin juuri riidelleetkään, mutta hän loukkasi minua ja minä lopetin. Noin puoli vuotta sitten tulin länteen ja sen jälkeen olen vaeltanut Wyomingista lounasta kohti rajalle. Koetin hakea sopivaa työtä, mutta en löytänyt mitään. Ja sanoakseni teille suoraan, herra Belding, en luullakseni juuri välittänytkään sellaisesta liiaksi. Luulen nyt myöskin, etten koko tuona aikana tiennytkään, mitä oikeastaan halusin. Mutta nyt vihdoinkin luulen päässeeni siitä selville."
"Mitä sitten haluaisitte tehdä?" keskeytti hänet Belding.
"Haluan miehen työtä. Tahdon puuhata jotakin käsilläni. Haluan toimia jossakin tuolla ulkona luonnossa."
Belding nyökäytti päätään kuin hän olisi sen käsittänyt, alkaen sitten puhua jälleen pysähdellen ja sanoen lopulta epäröiden:
"Gale — tehän voitte mennä takasin kotiinne — vanhan isänne luokse — niin silloin muuttuu kaikki taas hyväksi."
"Herra Belding, menneisyydessäni ei ole mitään varjoa, päinvastoin olisi isäni erittäin iloinen, jos menisin jälleen kotiin. Tuo seikka onkin ainoa lohdutukseni. Mutta minä en mene kotiin. Asiani ovat nimittäin tällä haavaa vähän huonosti. En kumminkaan halua ruveta maankiertäjäksikään ja senvuoksi on minun pakko ryhtyä heti johonkin työhön."
"Haluaisitteko mielellänne ruveta rajanvartijaksi?" kysyi Belding laskien samalla kätensä Galen polvelle. "Velvollisuuksiini täällä kuuluu nimittäin siirtolaisuuden valvominen Yhdysvaltain puolesta. Minun on vartioitava juuri tätä rajalinjaa ja estettävä kiinalaisten ja japanilaisten pääsy Yhdysvaltain puolelle. Vallankumous on aiheuttanut lisätoimintaa, ja luultavasti joudun pian tekemisiin salakuljettajien ja rosvojen kanssa. Teidän ei tarvitse sitoutua palvelemaan Yhdysvaltoja, vaan rupeatte yksinkertaisesti minun rajanvartijakseni, kuten Jim ja Laddykin, jotka ovat lupautuneet työskentelemään hyväkseni. Maksan teille hyvin, saatte vapaan asunnon, varustan teidät täydellisesti pyssyyn saakka ja saatte käytettäväksenne hienoimman hevosen minkä kenties milloinkaan eläessänne olette nähnyt. Toimenne ei tosin aina tule olemaan terveellistä eikä vaaratonta, mutta joka tapauksessa tulee se olemaan miehen työtä — älkää känsittäkö minua väärin! Voitte olla varma, että saatte tarpeeksi tekemistä ulkoilmassa. No, mitä vastaatte ehdotukseeni?"
"Suostun siihen ja kiitoksia vain — en voi sanoa kuinka paljon", vastasi Gale innostuneesti.
"Hyvä! Asia on siis päätetty. Menkäämme nyt kertomaan Laddylle ja
Jimille."
Molemmat paimenet ilmaisivat tyytyväisyytensä asioiden kääntymiseen lähtien sitten Beldingin kanssa näyttämään Galelle talon nähtävyyksiä. Pää- ja useat muut rakennukset oli rakennettu tiilistä, jotka Beldingin ilmoituksen mukaan säilyttävät kesän kuumuuden talveksi ja talven kylmyyden kesäksi. Nämä harmaanpunaiset muta-asunnot olivat rumat katsella, mikä seikka ehkä teki niiden todellakin mukavan sisustuksen enemmän huomattavaksi. Laajoilla kentillä kasvoi rehevää ruohoa, kukkia ja monenlaisia puita. Ollen utelias saamaan selville kaiken kyseli Gale viikuna- ja pomeranssipuista, kiinnittäen erikoisesti huomionsa erääseen kauniiseen puuhun, jota Belding sanoi "Palo verde'ksi" [Palo verde = viheriä masto.]