"Voin pettää ystäväni, mutta en hevostani!" selitti Ladd, ja epäilemättä puhui hän totta.
"Varmasti menettää Belding vielä jonkun noista hevosistaan", sanoi Ladd. "Saatte hirttää minut, ellei meillä täällä rajalla tule olemaan enemmän tekemistä kuin Rio Granden rannoilla. Mehän olemme täällä melkein kapinallisten alueella. Kenties täällä ei ole niin suurta mahdollisuutta tulla ammutuksi kuin rajan toisella puolella. Mutta kukapa luopuu hevosistaan ilman taistelua? Beldingin lauma on poistunut apilapelloilta ja on nyt laitumella rajan toisella puolella. Hän luulee pitävänsä hyvää huolta noista hevosistaan, mutta hän erehtyy!"
"Mutta, hyvä Laddy, eihän voi uskoa kaikkea, mitä kuulee", vastasi Jim vakavasti. "Olen melkein varma, ettei meillä täällä ole mitään vaaraa."
"Mutta muistelepas, Jim, hiukan taaksepäin, niin varmasti myönnät minun olevan oikeassa. En minäkään luota suuresti huhuihin. Mutta muistat kai tuon amerikkalaisen, jonka kohtasimme Casitassa, hänen, joka oli juuri saapunut Sonorasta? Hänhän kertoi jotakin, eikö kertonutkin? Vannoi tappaneensa seitsemäntoista rosvoa murtautuessaan kaivokseen, johon hän ja toiset amerikkalaiset oli piiritetty, keräytyneiden kapinallisten linjojen läpi. Tavatessani hänet jälleen seuraavana päivänä oli hän juovuksissa ja kehui ampuneensa kolmekymmentä kapinallista. Mahdollista on, että hän todellakin tappoi muutamia. Tuollaiset kertomuksethan ovat aina liioiteltuja. Voit lyödä vaikka vetoa, että tuolla Sonorassa on kaivostyöläisiä, jotka parhaillaan taistelevat henkensä puolesta. Ja totuus on tarpeeksi hälyyttävä. Ajattelehan, että Rojas haluaa saada tuon espanjalaisen tytön haltuunsa. Voitko kieltää senkin? Usko minua, Jim, että on enemmän tekeillä kuin muutamien hevosten varastaminen. Ja Forlorn River tulee olemaan noiden tapahtumain keskuksena."
Seuraavana päivänä tunsi Gale jo olevansa niin terve, että hän nousi ja pukeutui, ei kumminkaan melkoisetta vaikeudetta ja melkein masentavin, viiltävin tuskin.
Aamun kuluessa, kuultuaan tyttöjen naureskelevan puutarhassa, huusi hän heille, saisiko hän liittyä heidän seuraansa. Hän sai suloisella äänellä lausutun vastauksen: "Kyllä, hyvä herra." Tosin tuo ei sisältänyt niin paljon kuin Dick oli odottanut, mutta otaksuen sen kumminkin riittävän, meni hän ulos. Tätä ennen ei hän vielä ollut käynyt puutarhassa, ja senvuoksi hämmästyikin hän iloisesti. Hän joutui pian melkein eksyksiin ristiin rastiin kulkevilla ruohon ja ruusupensaitten reunustamilla käytävillä. Kuljeskellessaan ympäri huomasi hän, että puutarha oli muilta paitsi yhdeltä sivulta rakennusten ympäröimä. Neitosia ei kumminkaan näkynyt missään, minkä vuoksi hän huusi jälleen. Vastaus kuului puutarhan keskeltä. Kumarruttuaan päästäkseen lehvien alitse ja tunkeuduttuaan pensaikon lävitse saapui hän pyöreälle, hiekoitetulle aukeamalle, joka oli täynnä hänelle outoja kauniita ja piikkisiä kaktuksia. Sen toiselta puolelta erään kauniin puun varjosta löysi hän tytöt, Mercedeksen riippumatosta ja Nellin maahan levitetyltä huopapeitteeltä.
"Mikä kaunis puu!" huudahti hän. "En milloinkaan elämässäni ole sellaista nähnyt. Mikä se on?"
"Paloverde", vastasi Nell.
"Palo verde merkitsee 'viheriä masto'", lisäsi Mercedes.
Tämä erämaan puu, joka Dickistä näytti niin oudolta, kummalliselta ja ihanalta, ei herättänyt huomiota suuruudellaan, sillä se oli verraten lyhyt, ulottuen tuskin tavallisen puutalon katonharjaa korkeammalle, vaan mieluummin silmiinpistävällä vihreydellään, ja kummallisinta oli. ettei siinä näyttänyt olevan lainkaan lehtiä. Runko kokonaisuudessaan maasta saakka sekä kaikki ohuet litteät oksat olivat kirkkaan viheriät. Piikkejä ei siinä myöskään ollut.