Heti paikalla sai Dick ruveta tutustumaan erämaan kasvistoon, ja hän tunsi, että vaikkei hänellä olisi ollutkaan niin viehättäviä opettajia, olisi hänen mielenkiintonsa kumminkin herännyt. Puutarha olikin täynnä erämaan ihmeellisyyksiä. Erästä väärärunkoista puuta, joka oli täynnä pieniä harmaita lehtiä, sanoi Nell mesquiteksi. Silloin Dick muisti kuulleensa nimen ja ymmärsi samalla, mistä erämaa oli saanut vaaleanharmaan värinsä. Suuri ja pitkä, viheriä, huilunmuotoinen patsas oli nimeltään saguaro eli jättiläiskaktus. Toista omituisen muotoista kaktusta, joka muistutti selälleen käännettyä pirunkalaa, sanottiin ocatilloksi. Jokainen oksa oli pitkä ja sopusuhtainen terävine lehtineen, joiden laidat olivat täynnä okaita ja piikkejä. Galen huomio kiintyi vielä erääseen kolmanteenkin kaktukseen, joka oli kuin suuri, viheriöillä suonilla ja pitkillä piikeillä koristettu tynnyri. Se oli bisnaga eli tynnyrikaktus. Nellin ja Mercedeksen puheiden mukaan muodosti se hauskan poikkeuksen muista erämaan kasveista, sillä se sisälsi vettä, joka usein oli pelastanut janoon uupuneen hengen. Viimeiseksi näyttivät tytöt hänelle kaktuksen, joka pani hänet värisemään. Se oli matalarunkoinen kasvi, jossa oli paljon kuin kuurassa olevia kovia, pitkillä terävillä piikeillä varustettuja pahkoja. Siitä sai erämaa kuuraisen kimaltelemisensa. Se oli kankea ja taipumaton kuin teräs, ja sitä nimitettiin choyaksi.
Dickin innostus ei vähentynyt ja hänen innokas opinhalunsa tarttui hänen opettajattariinsakin. Mutta kun tuli kysymykseen espanjankieli, ei hän enää ollutkaan niin etevä oppilas. Koetettuaan monta monituista kertaa oppi hän kumminkin lausumaan: "buenos dias", "buenos tardes", "señorita" ja "gracias" [hyvää päivää, hyvää iltaa, neiti, kiitoksia] ynnä muutamia muita tavallisimpia sanoja. Dick halusi todellakin oppia hieman espanjankieltä, ja ehkä hän ei todellisuudessa ollutkaan aivan niin tyhmä kuin hän oli olevinaan. Sillä olihan se kerrassaan hauskaa, että häntä opettivat — ihana espanjatar joka oli niin viehättävä, tarkkaavainen ja puoleensavetävä, sekä herttainen amerikatar, joka hetki hetkeltä tuli rohkeammaksi. Gale halusi vain jatkaa opintojaan.
Tämä oli ensimmäinen niistä monista iltapäivistä, joiden kuluessa hän oppi tuntemaan erämaan tapoja, espanjankielisiä sanoja ja jotakin muutakin, jota hän ei uskaltanut juuri ajatellakaan.
Nell Burton ei ollut milloinkaan näyttänyt Galelle luonteensa vilkkaampaa puolta, jonka Beldingin selvä kuvaus ja Laddin ylistyspuhe olivat niin opettavaisesti määritelleet ja jonka tytön rohkea puhe, iloinen nauru ja säteilevät silmät olivat vahvistaneet tuossa heidän ensimmäisessä kohtauksessaan. Nyt näytti siltä kuin Nell olisi muuttunut kokonaan eri tytöksi. Mutta Gale muisti, ja sitten kuin jää oli hieman sulanut heidän väliltään, koetti hän aina kiihoittaa tyttöä näyttämään todellisen luonteensa. Oli hetkiä, jolloin hän suorastaan värisi odotuksesta. Kumminkaan ei hän onnistunut näkemään muuta kuin vilahduksen tytön vilkkaudesta eikä milloinkaan merkkiäkään tuosta persoonallisuudesta, jota Belding oli sanonut pirulliseksi. Niiden muutamien tilaisuuksien kestäessä, jolloin Dick oli saanut olla hänen kanssaan kahden puutarhassa, oli Nell poistunut jonkun läpikuultavan verukkeen perusteella tahi muuttunut jäykäksi ja pidättyväiseksi. Kerran oli Mercedes palannut tuollaisen tapahtuman jälkeen puutarhaan ja tavannut Dickin tuijottamasta lohduttomasti ruusujen reunustamalle käytävälle, jota pitkin Nell oli nähtävästi poistunut. Tuolla espanjalaisella tytöllä oli ihmeellinen huomiokyky.
"Herra Gale!" huudahti hän vain.
Dick katsoi häneen, nyökäytti synkästi päätään ja nauroi sitten. Mercedes oli heti huomannut hänen salaisuutensa. Tytön valkoisen käden kosketus ilmaisi sanatonta myötätuntoa ja värisytti häntä samalla. Tuo espanjalainen tyttö oli paljasta tulta, intohimoa ja rakkautta. Hän ymmärsi Galea ja oli hänen ystävänsä ja sitoutui, kuten Gale ymmärsi, käyttämään ovelaa ja voimakasta vaikutusvaltaansa Galen hyväksi.
Vähitellen sai hän kuulla Nellin vaiherikkaan elämän yksityiskohdat. Tyttö oli oleskellut useassa paikassa. Lapsuudessaan muisti hän kulkeneensa äitinsä kanssa kaupungista kaupunkiin ja käyneensä koulua toverien kanssa, joita hän ei milloinkaan ollut oppinut tuntemaan. Kansasin valtiossa oleva Lawrence, jossa hän oli opiskellut muutamia vuosia, oli hänen kouluaikansa myöhempiä muistoja. Sieltä olivat he matkustaneet Oklahomassa olevaan Stillwateriin, sieltä Texasin Austiniin ja sitten Wacoon, jossa hänen äitinsä oli tavannut Beldingin ja mennyt naimisiin tämän kanssa. Sitten olivat he asuneet jonkun aikaa Uudessa Meksikossa, Arizonan Tucsonissa, Douglasissa ja vihdoin tulleet tänne yksinäiseen Forlorn Riveriin.
"Äiti ei voinut oleskella missään paikassa pitempää aikaa", selitti Nell. "Ja niin kauan kuin olemme oleskelleet täällä 'lounaassa', ei hän ole milloinkaan lakannut koettamasta löytää joitakin jälkiä isästään. Viimeksi on hänet nähty Nogalesissa noin neljätoista vuotta sitten. Äiti luulee isoisän eksyneen Sonoran erämaahan… Ja jokainen uusi paikka, johon saavumme, on entistä pahempi. Ah, minä rakastan kyllä erämaata! Mutta haluaisin myös mielelläni palata Lawrenceen tahi matkustaa Chicagoon tahi New Yorkiin tahi johonkin muuhun niistä paikoista, joista herra Gale on kertonut. Muistan niin hyvin vielä Lawrencen opiston, vaikka olinkin silloin vain kaksitoistavuotias. Näin siellä kilpa-ajoja ja kerran oikean kunnollisen jalkapallo-ottelunkin. Sen jälkeen olen aikakauskirjoista ja sanomalehdistä seurannut suuria jalkapallokilpailuja ja innostunut niihin aina kovasti. Herra Gale, te olette tietysti nähnyt paljonkin sellaisia?"
"Kyllä, muutamia", vastasi Dick naurahtaen. Hän oli jo vähällä ruveta kertomaan tytölle jostakin suurenmoisesta ottelusta, johon hän oli ottanut osaa, mutta sitten hän pidättyi paljastamasta itseään. Hänen kertomuksestaan puuttui kumminkin vain vähän kaikesta värikkyydestä, hälinästä ja huudoista, vilkkaasta toiminnasta, hyökkäyksistä ja torjumisista, jotka ovat niin luonteenomaisia suurille, yliopistojen välisille jalkapallo-otteluille, ja hän onnistui kiinnittämään tyttöjen mielen selostukseensa aivan kuin he olisivat olleet siellä katsomassa. He kuuntelivat henkeään pidättäen ja suurin silmin hänen puhettaan.
Dickin kertomuksen loppua oli ilmestynyt kuuntelemaan eräs kolmaskin henkilö. Heti kun hän huomasi rouva Beldingin läsnäolon, muisti hän kuulleensa huudon, ja nyt hän oli varma siitä. Mercedes ja Nell olivat kumminkin olleet ja vieläkin olivat kuuroja kaikelle muulle, paitsi Dickin kertomukselle. Hän huomasi rouva Beldingin katsovan omituisen tarkkaavaisesti Nelliin, kääntyvän sitten ja poistuvan vaitiollen puutarhasta. Dick lopetti selostuksensa voimatta kumminkaan saada loppua yhtä loistavaksi kuin alkua.