"Belllounds, tulin hakemaan tavaroitani, jotka jäivät minulta tänne poistuessani", hän sanoi kylmästi. "Tapasin silloin sattumalta Columbinen ja jäin juttelemaan hänen kanssaan hieman."
"Niinhän sen sinä selität", Belllounds ivaili. "Tunnustit rakkautesi Columbinelle. Näin sen hänen kasvoistaan. Tiedät sen, hän tietää sen ja minäkin sen teidän. Valehtelet!"
"Belllounds, niin teinkin", Moore vastasi kalveten hirveästi. "Sanoin Columbinelle sen, jonka hänen pitää saada tietää ja jota minun ei olisi pitänyt salata häneltä milloinkaan."
"Vai niin! En halua kuulla sitä, mutta tuon vaunun aion tarkastaa."
"Mitä!" paimen huudahti pudottaen suitset kuin ne olisivat polttaneet hänen käsiään.
"Pysy vain rauhassa niin kauan kuin olen katsonut, mitä olet niihin koonnut", Belllounds jatkoi tullen vaunujen viereen ja kohottaen muudatta satulaa.
"Tarkoitatko jotakin erikoista?… Nämä tavarat ovat minun, jokainen siekalekin niistä. Vie kätesi syrjään."
Belllounds nojautui vaunuihin katsoen paimeneen loukkaavasti ja uhkaavasti.
"Moore, en luota sinuun. Luulen sinun varastavan kaiken, mitä vain saat käsiisi."
Columbine huudahti kiihkeästi häpeästä ja inhosta.