"Mutta näytät aivan sairaalta, tarkoitan, että näkyvissä oleva osa kasvoistasi on sen näköinen. Suupielesi ovat pahasti väärässä. Olet hyvin kalpea, lukuunottamatta noita punaisia laikkuja. Ja toisen silmäsi ilme on niin yliluonnollisen tuskallinen, kuin et enää kuuluisikaan tähän maailmaan."
Tytön, joka aina oli ollut niin suloinen, rauhallinen ja hienotunteinen, hämmästyttävää puhetta kuunteli Jack järkytettynä ja isä nauraen.
"Pilkkaatko minua?" Jack kysyi tiukasti.
"Kuinka niin, Jack? Miten voit luullakaan minusta sellaista? Halusin vain sanoa, miten omituiselta näytät… Aiotko mennä naimisiin silmäpuolena?"
Jack hämmästyi sanattomaksi ja vanhus istuttuaan kauan aikaa suu auki ihmettelystä huudahti: "Koira vieköön, tyttöseni! En olisi milloinkaan uskonut tällaista sinusta… Jack, niele vain lääkkeesi empimättä… Teidän molempien pitää unhottaa ja antaa anteeksi. Riitaisuuksia voi ilmetä tarpeeksi sittenkin, vaikka ei menneisyyttä pengottaisikaan."
Jäätyään yksikseen Columbine joutui sellaiseen mielentilaan, joka erosi suuresti hänen vanhuksen ja tämän pojan seurassa näyttämästään iloisuudesta. Hän vaipui vakaviin omiin tunteihinsa kohdistuviin ajatuksiin, jotka askartelivat tuossa kohotetussa henkisessä edistymisessä ja yrityksessä nousta oman henkilöllisen hyvinvoinnin yläpuolelle, johon Bent Wade oli ohjannut hänet omituisella tavalla. Aivan heidän ensimmäisestä kohtaamisestaan saakka hän oli vetänyt Columbinea kummallisesti puoleensa ja Columbinesta tuntui nyt, että tuo hänen lumousvoimansa johtui siitä jaloudesta ja viisaudesta, jotka aiheutuivat hänen kärsimyksistään ja niistä kauheista vuosista, jotka olivat piirtäneet merkkinsä hänen kasvoihinsa.
Senvuoksi koettikin Columbine sitoa sieluunsa ikuisiksi ajoiksi hänessä syntyneen hengen, joka oli herännyt Waden vaatimattomista filosofisista sanoista, omaksi ohjeekseen ja voimakseen.
Hän tunsi velvollisuutensa miestä kohtaan, joka oli ollut kuin isä hänelle. Mitä ikinä hän vaatisikaan, hän olisi valmis tekemään. Ja mitä taasen hänen poikaansa tuli, jonka kanssa hänen oli määrä elää jäljellä oleva osa elämästään, hänen velvollisuutensa oli tulla hänelle hyväksi vaimoksi, kärsiä hänen vikojaan ja koettaa aina auttaa häntä ystävällisesti, kärsivällisesti, tasapuolisesti ja niin myötämielisesti, kuin se hänelle suinkin olisi mahdollista. Viha oli myös otettava lukuun, mutta hän tiesi, ettei vihalla ole minkäänlaista sijaa hyvän naisen sydämessä. Hänen täytyy tukahduttaa se, jos se vain on inhimillisesti mahdollista. Tämä kaikki oli hyvin kovaa ja muuttuisi vielä kovemmaksi, mutta hän alistui siihen ja tiesi luontonsa.
Hänen sielunsa oli hänen omansa eivätkä minkäänlaiset vastoinkäymiset voineet sitä muuttaa. Hän voi olla sen kanssa kahdenkesken milloin tahansa, välittämättä noista vaivoista ja mitättömistä vaikeuksista, joita vastaan ihmiset tavallisesti taistelevat. Waden sanat olivat lumonneet hänet salaisuudellaan ja rajattomalla toivollaan jostakin tuntemattomasta ajatuksien ja tunteitten maailmasta. Hän saa tuskin milloinkaan nauttia onnesta sen tavallisessa merkityksessä. Haihtukoot unelmat siitä ikuisiksi ajoiksi! Mutta hän oli nähnyt vilahdukselta jotakin korkeampaa kuin huvituksia ja tyytyväisyyttä. Unelmat ovat aina unelmia. Mutta hän voi vieläkin uneksia siitä, joka oli ollut, tahi siitä, jollaiseksi se olisi voinut muodostua, elämän kauneudesta ja salaperäisyydestä ja tuosta luonnossa olevasta jostakin, joka oli vetänyt häntä puoleensa suloisesti ja vastustamattomasti. Kuka voi ryöstää häneltä nuo pyöreät, harmaat ja sametinväriset kukkulat, purppuran väriset huiput ja tummat selänteet, joilta hänet oli löydetty lapsena, eksyksiin joutuneena pienokaisena, syntyneenä kuin kuusten juurilla kasvavat columbinet?
Rakkaus, äkkiä selvinnyt ja selittämätön, oli hänen salaisuutensa, vielä värisyttävän uusi ja vaarallinen suloisuudessaan. Hän pelkäsi tunnustaa sitä itselleen ja suhtautua siihen rohkeasti, koska se oli vielä tuntematon tekijä ja uhkaava kuin tuli. Hänen äkkinäinen tietonsa siitä tuntui erottamattomasti yhtyneen tuohon kasvavaan, voimakkaaseen ja vakavaan tunteitten virtaan.