"Vieköön teidät hitto, Bent! Sanotte aina jotakin sellaista, joka tappaa minut!… Tietysti minäkin haluan."
"Ole nyt alallasi, että saan katsella tätä murskautunutta jalkaparkaasi."
Waden kätevät sormet eivät työskennelleetkään nyt niin järjestelmällisesti ja nopeasti kuin tavallisesti. Mutta vihdoin Mooren loukkaantunut jäsen oli paljaana, niin vaalennut ja muodoton kuin se olikin. Ensimmäisen silmäyksen jälkeen metsästäjän liikkeet kiihtyivät hänen ryhtyessään tutkimaan jalkaa tarkemmin. Sitten hän huudahti iloisesti.
"Poikaseni, se on parempi! Siinä ei ole jälkeäkään kylmänvihoista. Jalkasi on pelastettu!"
"Toveri, en ole milloinkaan pelännytkään menettäväni sitä. Olin vain levoton senvuoksi, että minusta tulee pölkkyjalka… Antakaahan minunkin katsoa", paimen vastasi nousten kyynärpäänsä varaan. Wade nosti jalan korkeammalle.
"Hyvä Jumalani, sehän on aivan väärä!" Moore huudahti kiihkeästi. "Wade, se on parantunut. Se jää tuollaiseksi ainaiseksi! En voi liikuttaa sitä!… Ah, miten tuo Möly-Jack turmelikaan minut!"
Metsästäjä painoi hänet takaisin vuoteelle ystävällisesti. "Wils, siinä olisi voinut käydä vielä huonomminkin."
"Mutta en milloinkaan luopunut toivosta", Moore vastasi hyvin surullisesti. "En voinut, mutta nyt!… Kuinka voin katsella tuota — pölkkyjalkaa kiroilematta?"
"No, no, poikaseni, kiroilemisesta ei ole mitään hyötyä. Makaa nyt vain rauhassa ja anna minun työskennellä. Olet saanut paljon hyviä uutisia tänään, joten luullakseni voit kuunnella hieman huonojakin."
"Mitä? Huonojako?" Moore kysyi säpsähtäen.