Uskollinen Wilsonisi.'
'Tammikuun 10 p.
Rakas Wilson!
Jokaisessa kirjeessäni voin kertoa sinulle olevani parempi. Piakkoin ei minulla ole mitään valittamista terveyteni suhteen. Olen ollut pystyssä jo päiväkausia, mutta vasta viime aikoina olen ruvennut voimistumaan. Jackin poistumisen jälkeen olen jo lihonutkin. Syön kovasti ja siinä on muudan syy, luullakseni. Sitten olen liikkeessäkin enemmän.
Pyydät minua kertomaan kaikista töistäni. Hyvä Jumala, en voi enkä tahdokaan. Olet tullut hirmuisen vaativaiseksi sen jälkeen kuin olet ruvennut kompuroimaan sauvoinesi ympäriinsä, kuten sanot. Mutta sinä et voi komennella minua. Olen kaikissa tapauksissa niin kiltti, että kerron sinulle hieman. Ahkeruuttani en voi kehua. Olen auttanut isää kirjanpidossa, jonka Jack on sotkenut niin, ettei siitä tahdo mitenkään saada selvää. Lueskelen paljon ja kirjeesi ovat jo vallan siekaleina. Kun sataa lunta, istun ikkunassani katselemassa sitä. Pidän lumihiutaleiden putoilemisesta, noista villamaisista, valkoisista ja pehmeistä kiteistä, muta en pidä lumisesta maailmasta myrskyn jälkeen. Minua värisyttää ja kiiruhdan takan luo lämmittelemään. Suonissani on varmaankin intiaaniverta. Kun kuutamoöinä katselen Old White Slidesiä, tuota kylmää, jäistä ja mahtavaa vuorta ja valkoisia kukkuloita ja harjanteita, niin vapisen. En tiedä, miksi. Kaikki on niin kaunista, mutta ne muistuttavat minua jollakin tavoin kuolemasta… Istun joutilaanakin päivät pitkät ajatellen sinua ja rakkauttani, miten voimakkaaksi se onkaan kehittynyt ja… Mutta ei puhuta nyt enää tästä.
Kuten tiedät, poistui Jack jo ennen uuttavuotta. Hän sanoi menevänsä Kremmliniin, mutta isä kuulikin hänen matkustaneen Elgeriaan. En ole kertonutkaan sinulle, että isä ja Jack riitaantuivat rahoista. Jack käyttäytyi kuin mies niin kauan, että luulin hänen jo muuttuneen paremmaksi. Hän ahdisti minua, ei niin paljon tuolla avioliitolla, vaan rakkaudellaan. Hän sai minut melkein hulluksi tunnustuksillaan. Vihdoin suutuin ja sanoin hänelle suorat sanat. Ah, onnistuin todistamaan sen hänelle ja silloin hän muuttui entiselleen. Vilahduksessa hän oli entinen Möly-Jack taasen. 'Saat mennä helvettiin!' hän huusi minulle. Ja miten hän sitten katsoikaan minuun!… No niin, hän poistui huoneestani ja silloin hän riitaantui isän kanssa rahasta. En voinut sille mitään, että kuulin osan heidän keskustelustaan. En tiedä, antoiko isä hänelle rahaa, mutta luullakseni hän kieltäytyi. Jack matkusti kaikissa tapauksissa.
Isä oli aivan entisellään muutamia päiviä, niin, hän oli melkein kiltimpi ja ystävällisempi Jackin poistuttua, mutta sitten hän yhtäkkiä tuli hyvin synkäksi. En voinut ilahduttaa häntä mitenkään. Kun Ben Wade tuli illallisen jälkeen luoksemme, isä pani hänet aina kertomaan jonkun noista hirveistä jutuistaan. Sinähän tiedät, millaisia kauheita juttuja Ben osaa. No niin; isä halusi kuulla pahimmat niistä, ja minua, raukkaa, minä en olisi halunnut kuunnella, mutta en voinut vastustaakaan haluani. Ben osaa kertoa. Ja voi, millaisissa kauheuksissa hän on ollutkaan mukana!
Mieleeni juolahti, ettei isä Jackin poissaolon vuoksi istunutkaan takan ääressä tuijottaen tuleen, huokaillen ja näyttäen kokonaan Jumalan hylkäämältä. Minun käy niin säälikseni isää, koska hän vain suree suremasta päästyäänkin. Hän kiivastuu kyllä vielä jonakin päivänä, mutta silloin en halua olla täällä. Meillä ei ole aavistustakaan, milloin Jack tulee kotiin. Hän on voinut poistua ikuisiksi ajoiksikin. Ben sanoo hänen tulevan. Hän luulee Jackin vihaavan työtä, mutta olevan niin huonon pelaajan ja veijarin, ettei hän voi tulla toimeen työttä. Arvaat kai, miten Ben Wade sen sanoi? Sanon sinulle, että hän aloittaa vallan oikein, mutta erehtyykin sitten ennustamaan joistakin onnettomuuksista ja vaikeuksista. Ja toiselta puolen, muistele, miten hänen on tapana sanoa: 'Odottakaa! Älkää hellittäkö! Mikään ei ole niin paha kuin miltä se näyttää. Olkaa uskolliset sille, minkä sydämenne sanoo oikeaksi. Se ei ole milloinkaan myöhäistä. Rakkaus on elämän ainoa hyve. Rakastakaa toisianne, odottakaa ja luottakaa, niin kaikki muuttuu hyväksi jälleen!'… Ja, Wilson, olen valmis tunnustamaan, että hänen aavistuksensa onnettomuuksista ja hänen toivonsa hyvästä näyttävät varmoilta. Ben Wade on yliluonnollinen. Joskus, vain hetkisen, uskallan luottaa hänen sanoihinsa, että unelmamme toteutuu ja saan tulla omaksesi. Silloin, ah, sitä taivaallista iloa ja riemua! Minä… Mutta mitä minä nyt kirjoitankaan? Wilson Moore, tämä riittää vallan mainiosti tällä kertaa. Älä luulekaan, että minä nyt olen niin äärettömästi rakastunut!
Sinun Columbinesi.'
'Helmikuussa —.