"Toivoinkin sitä ja muistaakseni pyysinkin sitä häneltä. Halusin, että saisitte tietää, mikä minua vaivaa."
"Tyttöseni, kirje oli hieno ja urhoollinen ja paljasti selvästi kirjoittajansa sielun ja mielen jalouden. Mutta tuskissanne unhotitte, millainen vaikutus sillä mahdollisesti on Wils Mooreen."
"Ben, olen valvonut senvuoksi monta yötä. Tuliko hän pahoilleen?"
"Collie, vannon, että jollette nyt lähde Wilsonin luo, hän tappaa joko itsensä tahi Möly-Jackin!" Wade vastasi vakavasti.
"Kyllä minä tulen", Columbine änkytti. "Mutta, Wade, ette suinkaan tarkoita, että Wils voisi käyttäytyä niin kehnosti ja raukkamaisesti?"
"Collie, olette vielä lapsi ettekä voi käsittää niitä kuiluja, joihin ihminen voi vajota. Wils on kärsinyt kauheasti tämän talven kuluessa. Hoitoni ja kirjeenne ovat pelastaneet hänen elämänsä. Hän on nyt ruumiillisesti terve, mutta tuo pitkäaikainen jännitys jätti kumminkin merkkinsä häneen. Hän on hyvin sairaalloinen."
"Miksi hän tahtoo puhutella minua?" Columbine kysyi vapisten. Hänen silmänsä olivat kosteat kyynelistä. "Sehän vain synnyttää uusia tuskia ja pahentaa asioita."
"En myönnä sitä. Wils toivoo kiihkeästi saavansa puhutella teitä ja hän on teidän lohdutuksenne tarpeessa. Hän ymmärtää kyllä tilanteen ja olen kuullut hänen itkevän kuin nainen sen ja avuttomuutemme vuoksi. Häntä vaivaa vain rakkaudenkaipuu, tuo kauhea tunne, johon mies vaipuu luullessaan menettäneensä morsiamensa rakkauden."
"Poika raukka! Vai kuvittelee hän sellaista, etten rakasta häntä enää. Taivas varjelkoon, kuinka tyhmiä te miehet sentään olette! Tahdon puhutella häntä, Ben. Viekää minut hänen luokseen."
Vastauksen asemesta Wade tarttui hänen hevosensa suitsiin, käänsi ratsun ja lähti taluttamaan sitä muutaman kukkulan yli, joka oli heidän ja kartanon välissä. Polku oli niin kapea ja oksien suojaama, että hänen oli pakko kävellä hevosen edellä. Senvuoksi metsästäjä ei puhunutkaan hänelle eikä katsonutkaan häneen vähään aikaan, vaan tunkeutui eteenpäin katsellen koko ajan maahan. Hänen mieltään ahdisti joku vanha tuttu houkutteleva asia, epämääräinen, salaperäinen ja synkkä aavistus jostakin onnettomuudesta, vaikka se vielä olikin vain jonkunlainen avautuva halkeama hänen mielessään. Hän ei voinut vielä määritellä sitä. Hän tunsi mielensä vakavaksi ja onnettomaksi, mutta hänen aistinsa olivat valppaat. Hän kuuli tulvivan puron hiljaisen kohinan, lentoon lähtevien metsälintujen aiheuttaman jyminän, antilooppien kavioiden kapseen kiviseltä rinteeltä ja kevätlintujen laulun. Hän huomasi myös varjoisissa paikoissa kasvavat pienet villit kukkaset. Hetkisen kuluttua hän talutti hevosen pajukosta aukeamalle ja sitten vähitellen nousevalle, tuoksuvalle, salviaa kasvavalle rinteelle. Hän tuli nyt takaisin Columbinen rinnalle ja laski kätensä hänen satulansa nupille. Hetkisen kuluttua Columbine laski hellästi kätensä hänen kädelleen ja puristi sitä. Lämmin ote hurmasi Waden. Kuinka hyvin hän tunsikaan tytön sydämen! Silloin kun tyttö lakkaa rakastamasta jotakin, jolle hän on lahjoittanut rakkautensa, silloin lakkaa tytön sydänkin sykkimästä.