Kevättarkastus pantiin toimeen toukokuussa. Wadekin oli otettu suopunkimieheksi ja vasikoiden merkitsijäksi Jack Bellloundsin, White Slidesin työnjohtajan, komennuksen alaiseksi. Tarkastuksessa huomattiin karjasta puuttuvan noin sata päätä, joiden joukossa oli muutamia merkittyjä sonneja, hiehoja ja vasikoita sekaisin. Belllounds kuunteli näitä hämmästyttäviä uutisia raivoten. Hän oli kyllä tiennyt valmistuakin siihen. Paimenet ilmoittivat syyksi talven kuluessa tapahtuneet kuolemantapaukset, puumien aiheuttaman häviön ja sen, että muutamia eläimiä oli voitu varastaakin sitten viime tarkastuksen. Wade kielsi tämän kaiken tiukasti. Puumat eivät olleet tappaneet kuin muutamia elukoita eikä ainoatakaan ollut hautautunut kinoksiin eikä paleltunut kuoliaaksi, ei ainakaan siitä päättäen, mitä hän oli saanut selville. Mutta nuori työnjohtaja mykistytti heidät kaikki. "Ryövätty!" hän sanoi synkästi, "Näillä kukkuloilla on liian paljon kulkijoita ja uudisasukkaita." Hän poistui jättäen kuulijansa miettimään asiaa.
Jack Belllounds joi, mutta ei kukaan nähnyt häntä juovuksissa eikä kukaan voinut ilmoittaa, mistä hän hankki viinaa. Hän ratsasti kovasti ja nopeasti lähettäen paimenet toiselle suunnalle ja lähtien itse toiselle; hän oli muuttunut oikulliseksi, viekkaaksi ja paljon kärsimättömämmäksi kuin ennen. Joinakin iltoina hän ratsasti Kremmliniin tahi ainakin sanoi niin, ja seuraavana aamuna paimenet löysivät taasen laitumelta piloille ajetun hevosen. Toisina iltoina hän houkutteli ja usutti heidät pelaamaan pokeria, jolloin he voittivat enemmän hänen rahojaan kuin he halusivat laskea.
Columbine kuiskasi surullisesti Wadelle, ettei Jack kiinnitä häneen enää minkäänlaista huomiota, ja lisäsi, että vanhus pani tämän Jackin kylmenemisen ja perääntymisen hänen välinpitämättömyytensä syyksi koska hän ei ruvennut määräämään hääpäivää, joka kuitenkin on määrättävä. Tähän Wade kuiskasi vastaukseksi: "Älkää milloinkaan unhottako, mitä sanoin Wilsille ja teille tuona päivänä."
Siten Wade rohkaisi Columbinea kaukonäköisellä valtiudellaan ja piti häntä silmällä kaukaa. Hän ei ollut enää tervetullut suureen arkihuoneeseen, sillä Belllounds taipui poikansa vaikutusvallan alaiseksi.
Pari kertaa Wade yllätti Jack Bellloundsin pajasta aikaisin aamulla. Nämä kohtaukset olivat kyllä satunnaisia, mutta Wade muisti kuitenkin aina, miten samanaikaisuus houkutteli häntä sinne ja olosuhteet suurensivat hänen omituisia päätelmiään. Ei ollut olemassa minkäänlaista syytä, miksi Jack ei olisi saanut askarrella pajassa varhain aamuisin, mutta Wade seurasi turmiokasta opasta. Hän oli aivan samanlainen kuin hänen koiransa Fox, ettei milloinkaan poikennut toisille jäljille. Saatuaan sopivan tilaisuuden hän meni pajaan nuuskien sen perin pohjin niin terävin silmin, kuin hänellä olisi ollut koiran vainu. Ja lattian tomussa hän oli nähnyt pieniä ympyröitä, joiden keskellä oli piste ja jotka olivat kaikki samankokoisia. Niiden näkeminen ei järkyttänyt häntä, ennenkuin hän selvästi muisti nähneensä samanlaisia ympyröitä pisteineen Mooren tuvan savilattiassakin, johon Mooren kainalosauva oli kaivanut niitä. Wade irvisti silloin kuin susi, joka näyttää torahampaansa. Eivätkä sudenkaan vaistot olisi voineet voimakkaammin tuntea hävittämishalua.
Tuo Waden taivaanrannalle ilmestynyt pilvi laajeni ja tummeni, muuttui uhkaavan ja myrskyisen näköiseksi ennustaen salamoimista ja sisäistä onnettomuutta. Tämä pilvi oli hänen mielessään, se oli kuin hänen sielunsa vihjaus ja jonkunlainen profeetallinen tunne antaa samalla mitalla. Minne ikinä hän menikään, sinne salama iski!
Merkityksellistä oli, että Belllounds palkkasi uusia miehiä. Bludsoe erosi ja Montana Jim muuttui äreäksi näiden päivien kuluessa ripustaen revolverin vyölleen. Lem Billingskin oli uhannut lähteä. Kun Jack Belllounds sai uusia ja outoja miehiä komennettavakseen, jännitys laukesi hieman ja asiat menivät taasen jonkun aikaa tasaista menoaan.
Joka kerta kuin vanha tilanomistaja näki Waden, hän mulkoili ja pudisti päätään kuin taistellakseen taikauskoa vastaan järkevillä oikeudenmukaisilla ajatuksilla. Wade tiesi, mikä Bellloundsia vaivasi, ja se vahvisti hänen synkkää aavistustaan, joka tuntui juurtuvan yhä lujempaan kuin myrkyllinen jäkälä.
Wade pistäytyi joka päivä ystävänsä Wilson Mooren luona ja heidän keskustelunsa pyöri enimmäkseen tuon asian ympärillä, josta oli kehittynyt heitä molempia hallitseva intohimo. Mutta vihdoin koitti sellainenkin aika, jolloin Wade luopui ystävällisestä puheestaan ja välinpitämättömyydestään.
"Bent, ette ole enää samanlainen kuin ennen", Moore sanoi kerran hämmästyen huomiostaan. "Olette menettämäisillänne toivonne ja luottamuksenne."