"Olen ollut niin huolellinen, että olen hankkinut kauppakirjat kaikille kaupoilleni", Moore sanoi. "Joudun siten loukkaamaan muutamia myyjiä, jotka eivät osaa kirjoittaa. He eivät ole tottuneet sellaiseen menettelyyn. Aloitan kuitenkin tämän omalla tavallani."
"Oletko myynyt karjaa?"
"En vielä, mutta Andrewsin pojat ajavat juuri parhaillaan Kremmliniin kolmeakymmentä nautaa myydäkseen ne siellä."
"Vai niin! Nyt minun pitää lähteä", Wade vastasi ja oli merkityksellistä hänen ollessaan tällaisessa mielentilassa, että hän poistui nuoren ystävänsä luota ilmaisematta tälle mitään. Hän huomasi kyllä Mooren levottomuuden, mutta tapausten kehitys White Slidesissä oli jo sivuuttanut sen kohdan, jolloin myötätuntoinen ja lisääntyvä toivo olisi edistänyt Waden suunnitelmia. Ja sitäpaitsi, samoin kuin nämäkin tapahtumat, samoin hänenkin mielensä muuttui asteittain kuin verkon silmät, jotka vähitellen liittyivät toisiinsa saavuttaakseen huippukohdan.
Sinä iltana Wade maleksi paimenien ja uusien miesten joukossa pienen varastohuoneen edustalla, jossa Belllounds säilytti elintarpeita kaikille. Hän oli ollut siellä ennenkin toivoen näkevänsä tilanomistajan pojan. Tällä kertaa hänen toivonsa toteutuikin, sillä Jack Belllounds kahnusteli paikalle asuinrakennuksesta. Hän kohtasi nyt kohteliaisuutta ja tottelevaisuutta siellä, missä hänelle ennen oli naurettu ja ynseilty. Niin kauan kuin hän itsekin työskenteli kovasti, paimenet sietivät häntä. Tuo hänessä tapahtunut kummallinen muutos näyttikin olevan vakavampaa laatua. Keskustelu liikkui nytkin tavallisuuden mukaan karjassa paimenien nauraessa ja ilakoidessa. Wade valitsi väliajan, jolloin keskustelu hetkeksi taukosi, ja silmin, jotka leimusivat hänen leveälierisen hattunsa suojassa hän tarkasteli Bellloundsin poikaa.
"Kuulkaahan, pojat, Wils Moore on alkanut myydä karjaa", hän huomautti ylimalkaisesti. "Hän on palkannut Andrewsin pojat apulaisikseen."
"Niin, Wils näyttää todellakin levittävän siipensä tullakseen oikeaksi karjanomistajaksi!" Lem Billings huudahti. "Olen hyvin iloinen kuullessani sen. Hän rikastuu vielä varmasti."
Waden huomautus ei aiheuttanut enää muita mielenkiintoisia huomautuksia, mutta hän halusikin vain tutkia Jack Bellloundsin salaisia ajatuksia. Hän huomasi, etteivät ne ilmaisseet mielenkiintoa, ei välinpitämättömyyttä eikä halveksimista, vaan kohdistuivat johonkin uuteen, joka punasi hänen poskensa hetkiseksi ja vapisutti hänen ruumistaan. Sitten hän taivutti päänsä, maleksi paikalla vielä hetkisen ajatuksissaan ja poistui vähän ajan kuluttua.
Millainen sitten tuo Jack Bellloundsin aivoissa syntynyt ajatus lienee ollutkaan, pani se kuitenkin Waden päättämään jotakin hyvin äkkiä. Hän meni asuinrakennukseen ja koputti arkihuoneen oveen. Huoneessa oli valkea, joka lähetti säteitään ikkunoista hämärään. Columbine aukaisi oven laskien Waden sisään. Kirkas tuli räiskyi takassa. Wade katsahti rauhoittavasti tyttöön.
"Iltaa, neiti Collie. Onko isänne tavattavissa?"